Yhdysvallat nollasi Tshekin – Saksa yllätti Sveitsin

Yhdysvallat marssi välieriin voittamalla Tshekin maalein 3-0 (1-0, 1-0, 1-0). Saksa puolestaan yllätti vahvoja otteita alkusarjassa esittäneen Sveitsin maalein 3-1 (1-0, 2-1, 0-0).

Riika Areenalla väännettiin tasaväkisesti 37 minuuttia, sillä tuossa vaiheessa kumpikin joukkue oli osunut kahdesti. Maalinteon aloitti Saksan Maximilian Kastner, kun ottelua oli pelattu kuusi ja puoli minuuttia. Jonas Siegenthaler toi Sveitsin rinnalla, kun toista erää oli pelattu vain 47 sekuntia. Saksa iski kahdesti toisen kaksikymppisen kahteen viimeiseen minuuttiin. Ensin oli John Peterkan vuoro toimittaa kiekko Robert Mayerin selän taakse. Peterkan maalista ehti kulua ainoastaan 36 sekuntia, kun Nico Sturm löi alivoimalla Saksan jo kahden maalin karkumatkalle. Kolmas erä maaliton ja näin siis Saksa jatkaa välieriin.

Yhdysvallat siirtyi kuskin paikalle Matt Coronaton osumalla, kun ensimmäistä erää oli pelattu 12 minuuttia. Taivas synkkeni entisestään, kun ottelua läheni puoltaväliään, sillä tuossa vaiheessa Nick Perbix tuplasi yhdysvaltalaisten johdon. Yhdysvallat löi kolmannen erän puolivälissä sen viimeisen naulan Tshekin arkkuun, kun Cutter Gauthier iski taululle numeroiksi jo 3-0. Yhdysvallat oli ottelussa muutenkin hallitsevampi osapuoli, sillä Karel Vejmelka torjui 31 kertaa, kun taas virkaveli Casey DeSmith selvisi 15 kopilla.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi