Venäjä Uutta-Seelantia parempi Pietarissa

Venäjä kaatoi Uuden-Seelannin numeroin 2-0 (1-0), kun joukkueet käynnistivät lauantaina Confederations cupin Pietarin Krestovsky Stadiumilla. Venäjällä oli paikkoja useampaankin osumaan, mutta Stefan Marinovic venyi muutamaan huipputorjuntaan.

Venäjä hallitsi ensimmäistä neljävitosta mielinmäärin ja kahdesti Uuden-Seelannin puolustus pelasti maaliviivalta. Kokovalkoisten tilanteet voi luetella parilla kulmapotkulla, mutta nekin maalivahti Igor Akinfeev selvitti helpolla.

Maalivahti Stefan Marinovic pelasti kertaalleen avopaikan hyvällä vastaantulollaan. Venäläiset vaativat tilanteesta rangaistuspotkua, mutta hidastuksen perusteella Marinovic osui ensin palloon.

Riiittävän kauan kuin painoi, niin menihän se pallo verkkoonkin, kun Denis Glushakov chippasi pallon tolpan juureen  ja sieltä Michael Boxall epäonnekseen ohjasi sen omaan verkkoon. Avausmaalin syntyhetkellä ottelu oli edennyt 31. minuutilla.

Smolov laittoi pelin pakettiin

Toista puoliaikaa ei oltu pelattu viittä minuuttiakaan, kun Marinovic esti venäläismaalin upealla tuplatorjunnalla. Muutama minuutti tuosta ja kokovalkoisten kapteeni Chris Wood pelasti vuorostaan avopaikan kulmapotkuksi.

Vajaa seitsemänkymppiä oli pelattu, kun Fedor Smolov sai hyvän poikittaissyötön vitosen viivalle ja siitä miehellä oli helppo työ ohjata pallo verkkoon. Uudella-Seelannilla oli loistava paikka 79. minuutilla, kun Ryan Thomas tykitti alakulmaan. Tuon tilanteen Akinfeev kuitenkin torjui kulmuriksi.

Enempää maaleja ei ottelussa ja Uusi-Seelanti saa kiittää maalivahti Marinovicia siitä, että luvut eivät olleet rumemmat.

Maalit:

31. 1-0 Michal Boxall (oma maali)
69. 2-0 Fedor Smolov

Kokoonpanot:

Venäjä: Akinfeev | Zhirkov, Dzhikiya, Vasin, Kudryashov, Samedov | Golovin, Glushakov, Erokhin (77. Erokhin) | Poloz (64. Bukharov), Smolov (90. Miranchuk)

Uusi-Seelanti: Marinovic | Wynne, Boxall, Durante, Smith, Colvey (83. Patterson) | Thomas, McGlinchey, Barbarouses (61. Tuiloma) | Wood, Rojas (71. Smeltz)

Teksti: Jouni Mikola, @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi