Ruotsi koki Solnan Friends Arenalla pelatussa National Leaguen ottelussa tappion Turkille maalein 2-3 (1-0). Turkin sankari oli parin viimeisen minuutin aikana kaksi maalia viimeistellyt Emre Akbaba.
Ottelu alkoi pienimuotoisella juhlallisuudella, sillä illan peli oli Ruotsin Sebastian Larssonille sadas a-maaottelu.
Ensimmäisten kahdenkymmenen minuutin aikana pallonhallinta oli selvästi turkkilaisilla, mutta tuossahan ei ollut mitään yllättävää, kun muistaa Ruotsin pelityylin MM-kisoista. Maalipaikkoja Turkki ei pystynyt hallinnasta huolimatta luomaan, siitä piti Ruotsin tiukka puolustuspeli huolen.
Ruotsi siirtyi johtoon, kun pelikello oli edennyt 35. minuutille, maalista vastasi Isaac Kiese Thelin, joka tuikkasi pallon vitosen viivalta lähes tyhjään maaliin. Ennen maaliaan Kiese Thelin puski poikkiputkeen, mutta mies oli kärppänä paluupallossa. Kuutisen minuuttia myöhemmin Martin Berg oli avopaikassa, mutta mies veti pallon karkeasti yli Sinan Bolatin vartioiman maalin.
Jimmy Durmaz pääsi laukomaan erotuomarin antamalla lisäajalla 16-rajoilta, mutta kierteinen veto painui hieman ohi maalin.
Supervaihtomies Emre Akbaba turkkilaisten sankari
Toista neljävitosta ehdittiin palata nelisen minuuttia, kun Victor Claesson laukoi reilusta kahdestakympistä todella komean osuman Bolatin selän taakse. Tuosta ei ehtinyt kulua kuin parisen minuuttia, kun Turkki tuli uudelleen maalin päähän. Maalista vastasi Hakan Calhanoglu, jonka laukaus boksin oikealta sivustalta yllätti Robin Olsenin hieman helponlaisesti.
Turkilla oli loistava paikka tasoitukseen reilun 70. minuutin jälkeen, kun Ömer Bayran keskitti vasemmalta, ja Cenk Tosun puski kohti etukulmaa, mutta Olsen pystyi kuitenkin nyrkkeilemään pallon väljemmille vesille.
Pari minuuttia ennen täyttä aikaa Turkki loi hienon hyökkäyksen, ja Emre Akbaba päätti sen hienoon osumaan rangaistuspilkun tietämiltä. Kolmisen minuuttia myöhemmin Akbaba iski uudelleen. Tällä kertaa hän jatkoi päällään Serdar Gürlerin keskityksen takakulmaan. Akbaba tuli kentälle vajaa puoli tuntia ennen täyttä aikaa, joten näin hänestä tuli turkkilaisille todellinen supervaihtomies.
Maalit:
35. 1-0 Isaac Kiese Thelin
49. 2-0 Victor Claesson (Kiese Thelin)
51. 2-1 Hakan Calhanoglu (Mehmet Topal)
88. 2-2 Emre Akbaba (Cenk Tosun)
90+2 2-3 Akbaba (Serdar Gürler)
Kokoonpanot:
Ruotsi: Olsen | Augustinsson, Lindelöf, Jansson, Lustig (78. Krafth) | Claesson, Ekdal (56. Hiljemark), Larsson, Durmaz (71. Rohden) | Berg, Kiese Thelin
Turkki: Bolat | Bayram, Söyüncü, Ayhan, Celik | Yokuslu, Topal (62. Akbaba)| Calhanoglu (85. Malli), Özyakup, Under (77. Gürler) | Tosun
Sunnuntain 9.9. ottelut:
Liiga B
Ukraina – Slovakia 1-0 (0-0)
Tanska – Wales 2-0 (1-0)
Liiga C
Bulgaria – Norja 1-0 (0-0)
Liiga D
Georgia – Latvia 1-0 (0-0)
Makedonia – Armenia 2-0 (1-0)
Maanantai 10.9.
Liiga A
Portugali – Italia 1-0 (0-0)
Liiga C
Montenegro – Liettua 2-0 (2-0)
Serbia – Romania 2-2 (1-0)
Skotlanti – Albania 2-0 (0-0)
Liiga D
Andorra – Kazakstan 1-1 (0-0)
Kosovo – Färsaaret 2-0 (0-0)
Malta – Azerbaidzan 1-1 (1-1)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 326
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?