Suomi kärsi tappion maanantai-illan ottelussa Ruotsille 1-2 vl (0-0, 0-1, 1-0, 0-0, 0-1). Juho Lammikko osui ensimmäistä kertaa ikinä MM-turnauksissa.
Avauserän ainoa tilastomerkintä oli Pär Lindholmin saama kaksiminuuttinen, kun viisi minuuttia oli pelattua. Leijonat oli vahva läpi erän, mutta kiekko ei vain Lars Johanssonin selän taakse. Suomen ykkösketju, Teemu Hartikainen, Sakari Manninen ja Mikko Rantanen, loi tukuttain loistavia tekopaikkoja, mutta ruotsalaiskentällinen puolusti tilanteet erinomaisesti.
– Hyvä erä meiltä, saatiin hyvin paikkoja. Ruotsi liikkuu hyvin, joten puolustusalueella täytyy olla kokoajan hereillä, totesi Nikolas Matinpalo CMorella.
Oscar Lindberg sai poikittaissyötön, kun vajaa kolme minuuttia oli toista erää pelaamatta. Lindberg ei myöskään tuosta paikasta erehtynyt, vaan vei Tre Kronorin kuskin paikalle. Ennen tuota osumaa molemmat pääsivät yrittämään kertaalleen ylivoimalla, kun boksissa istuivat vuorollaan Andre Pettersson ja Marko Anttila.
Kolmatta erää oli pelattu seitsemisen minuuttia, kun Juho Lammikko käänsi miinuskulmasta kiekon Johanssonin patjojen kautta verkkoon. Maali oli muuten Lammikon ensimmäinen MM-kisamaali.
Lammikolta kysyttiin CMorella ottelun jälkeen, että lämmittikö tuo maali yhtään. Noormarkusta maailmalle lähtenyt Ässä-kasvatti totesi siihen, että ei!
Leijonat sai vielä etsikkoaikansa viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Fabian Zetterlundille vihellettiin koukkaamiskakkonen.
Jatkoaikaa oli pelaamatta kaksi minuuttia ja 18 sekuntia, kun Joel Armialle ohjattiin koukkaamisesta boksiin. Leijonat kuitenkin selvitti tuon kakkosen ja näin ratkaisu jouduttiin hakemaan voittolaukauskilpailusta. Voittolaukauskilpailussa edettiin viiden laukojan jälkeen äkkikuolemakisaan ja se ratkesi siihen, että Lucas Raymond osui ja Ahti Oksanen puolestaan ei.
– Kumpikin joukkue puolusti hyvin ja muutenkin tiukka matsi. Samat miehet vihelsi viime pelin ja samalaisesti sai ottaa. Ei tää ihan tyydytä, kun kolmesta on tullut kahdesta takkiin, totesi Kaapo Kakko CMorella.
Maalit:
37.17 0-1 Oscar Lindberg (Jonatan Berggren, Fabian Zetterlund)
46.47 1-1 Juho Lammikko (Harri Pesonen, Kasperi Kapanen)
65.00 1-2 Lucas Raymond rl.
Torjunnat:
Emil Larmi: 9+10+2+3
Lars Johansson: 8+5+13+1
Jäähyt:
Suomi: 2×2 min
Ruotsi: 3×2 min
Yleisöä:
12 039
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto
Views: 39
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?