Tappara ja Kärpät avausvoittoihin puolivälierissä

Perjantain puolivälieräotteluissa nähtiin tiukkaa taistelua, sillä Tappara voitti Lukon Hakametsässä maalein 3-2 (1-2, 2-0, 0-0). Kärppien ja Ilveksen peli eteni puolestaan jatkoerään. Raksilassa Kärpät sitten väänsi väkisin voiton Teemu Kivihalmeen osumalla 4-3 (1-3, 1-0, 1-0, 1-0)

Tappara tuli peliin vähän paremmalla jalalla ja siirtyi johtoon ylivoimalla, kun erää oli pelattu noin kahdeksan minuuttia. Jarkko Malinen ohjasi Teemu Suhosen laukauksen verkkoon. Lukko pääsi erän loppua kohden paremmin ja paremmin mukaan peliin. Raumalaisjoukkue iski myös neljän viimeisen minuutin aikana kiekon kahdesti Christian Heljangon vartioimaan maaliin. Molemmista maaleista vastasi kaksikko Arttu Ilomäki ja Tarmo Reunanen.

– Tapparalle ei voi antaa noin paljon paikkoja, joten pitää vain pysyä kiekossa. Nyt pitää vain nauttia ja pysyä kiekossa. Tuo toinen maali taisi tulla ihan selkärangasta, totesi Ilomäki Telian erätaukohaastattelussa.

Tappara siirtyi ottelun puolivälissä kahdella maalilla uudelleen johtoon. Kirvesrintojen osumista vastasivat Jere Karjalainen ja Valtteri Kemiläinen. Lukko pääsi erän lopulla kahdesti ylivoimalle, mutta hyvistä paikoista huolimatta joukkue ei saanut kiekkoa erässä 13 kertaa torjuneen Heljangon selän taakse.

– Ihan ok erä meiltä, kun tultiin rinnalle ja ohi. Näin, että etuyläkulmassa oli tilaa ja sinne meni, totesi Karjalainen Telian erätaukohaastattelussa.

Lukko oli kolmannessa erässä muutamaan otteeseen pulassa, mutta Lassi Lehtinen kuitenkin pystyi pitämään maalinsa puhtaana. Raumalaisten kiri tyrehtyi lopulta Brandon DeFazion ottamaan kahden minuutin rangaistukseen. Tämä ottelupari jatkaa pelejä heti lauantaina Rauman Kivikylän Areenalla.

Tappara – Lukko 3-2 (1-2, 2-0, 0-0)

7.54 1-0 Jarkko Malinen (Teemu Suhonen, Kristian Kuusela) yv
16.06 1-1 Arttu Ilomäki (Tarmo Reunanen)
18.44 1-2 Ilomäki (Reunanen)
29.33 2-2 Jere Karjalainen (Jan-Mikael Järvinen, Matti Järvinen) yv
31.06 3-2 Valtteri Kemiläinen (Joona Luoto, Otto Rauhala)

Torjunnat:

Christian Heljanko: 5+13+1 = 19

Lassi Lehtinen: 8+7+7 = 22

Jäähyt:

Tappara: 3×2 min

Lukko: 5×2 min

Kärpät – Ilves 4-3 je (1-3, 1-0, 1-0. 1-0)

8.15 0-1 Mike Halmo (Eero Savilahti, Niko Peltola)
12.42 0-2 Juho Liuksiala (Juhani Tamminen)
18.34 1-2 Shaun Heshka (Jussi Jokinen, Ville Leskinen) yv
19.59 1-3 Teemu Rautiainen (Tuomas Salmela, Mark Flood) sr
39.35 2-3 Teemu Kivihalme (Radek Koblizek, Michal Kristof)
59.13 3-3 Nicklas Lasu (Jokinen, Leskinen)
68.33 4-3 Kivihalme (Kristof, Oskar Osala)

Torjunnat:

Veini Vehviläinen: 6+7+8+2 = 23

Lukas Dostal: 7+9+9+6 = 31

Jäähyt:

Kärpät: 6×2 min

Ilves: 4×2 min

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi