Timo Meierin maalit liikaa Tsekille

Sveitsi tyrmäsi Tsekin MM-kisojen avausottelussaan maalein 5-2 (1-1, 2-0, 2-1). Sveitsi teki ottelussa peräti neljä ylivoimamaalia.

Tsekki onnistui toisesta ylivoimastaan, kun Filip Chytilin b-pisteeltä etukulmaan suuntautunut laukaus yllätti Leonardo Genonin. Parisen minuutti myöhemmin Sveitsi kuittasi myös ylivoimalla, kun Gregory Hofmannin siniviivaveto painui Simon Hrubecin selän taakse.

Toisen erän viidennellä minuutilla Sveitsi siirtyi ylivoimalla johtoon, kun Timo Meier kiskaisi kiekon tarkasti Nico Hischierin poikittaissyötöstä verkon perukoille. Vajaa kaksi minuuttia ennen erätaukoa Tristan Scherwey onnistui lisäämään Sveitsin johtoa läpiajonsa päätteeksi.

Kolmatta erää oli pelattu kymmenen ja puoli minuutti, kun Meier laittoi pelin käytännössä pakettiin laukomalla Sveitsille neljännen osuman. Tsekki sai vielä viisi minuuttia ennen loppua vähän lohtua, kun Jiri Smejkal ohjasi Chytilin laukauksen verkkoon. Hofmann laukoi kiekon vielä kertaalleen Tsekin verkkoon, kun aikaa kellossa 2.52 minuuttia.

Samaan aikaan Riika Areenalla pelatussa ottelussa Kazakstan voitti Latvian 3-2 vl (0-0, 1-1, 1-1, 0-1, 1-0). Ratkaisu syntyi Jevgeni Rimarevin mailasta. Ratkaisuun vaadittiin peräti kahdeksan paria.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi