Tapparalle toinen kiinnitys – Jukurit kaatoi KooKoon

Torstaina Tapparan ja Lukon välinen vääntö oli tiukka 60 minuuttinen ja se päättyi tamperelaisten voittoon maalein 3-1 (1-0, 1-1, 1-0).

Erää oli pelattu vain minuutin verran, kun Veli-Matti Vittasmäki tykitti suoraan Anton Levtchin aloitusvoiton jälkeen kiekon Artjom Zagidulinin selän taakse. Maali Vittasmäelle uran ensimmäinen pudotuspeleissä.

Tasaista oli

Toista erää oli pelattu viisi ja puoli minuuttia, kun Mikko Petman toi uransa kolmannella pudotusmaalilla Lukon rinnalle. Nuo Petmanin kaikki kolme pudotuspelimaalia ovat syntyneet muuten Tapparaa vastaan. Erää oli pelattu 14 ja puoli minuuttia, kun Veli-Matti Savinainen siivosi irtokiekon ylivoimalla Zagidulinin selän taakse.

Savinainen ratkaisi

Kolmannessa erässä Lukko käynnisti vimmatun takaa-ajon, mutta aina vain Christian Heljanko venytti jonkin suojan laukauksen väliin. Ottelu sai lopullisen ratkaisun, kun Savinainen laukoi kiekon kahdeksan sekuntia ennen loppua tyhjään maaliin.

– Näissä peleissä taistellaan jokaisesta sentistä ja tänään olimme tuon verran parempia. Tuntuu hyvältä, että itselleni tuli onnistumisia ja tärkeintä oli tietysti se, että saatiin tuo toinen kiinnitys, totesi Savinainen CMorella.

Maalit:

1.08 1-0 Veli-Matti Vittasmäki (Anton Levtchi, Watteri Merelä) tv
25.35 1-1 Mikko Petman (Thomas Gregoire)
34.30 2-1 Veli-Matti Savinainen (Otto Leskinen, Levtchi) yv
59.52 3-1 Savinainen (Jukka Peltola)

Torjunnat:

Christian Heljanko: 7+8+10 = 25
Artjom Zagidulin: 10+7+5 = 22

Jäähyt:

Tappara: 4×2 min
Lukko: 5×2 min

Illan muut ottelut:

Jukurit – KooKoo 1-0 (0-0, 1-0, 0-0)
TPS – HIFK 3-4 je (0-0, 1-2, 2-1, 0-1)
ratkaisija: Jere Innala 70.32

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi