Tänak jatkaa Suomen rallin johdossa

Toyotan Ott Tänak johtaa Jyväskylän MM-rallia perjantain aamupäivän erikoiskokeiden jälkeen. Tänakin johto huoltotauolle lähdettäessä oli vain 1.1 sekuntia. Parhaimmillaan ero toiseen sijaan oli 4.3 sekuntia. Heti alusta lähtien huomasi, kuinka Toyota istui virolaiskuljettajan käteen kuin tunnelma.

– Auto on täydellinen. Tällä on hyvä jatkaa iltapäivään. Kilpakumppanit tulevat takana kovaa ja meidän täytyy todella taistella heitä vastaan. Mitään ei ole vielä ratkaistu, joten meidän täytyy ajaa täysillä myös iltapäivällä, Tänak kertoi.

Suomalaisittain aamupäivä oli hieman kaksijakoinen. Toisaalta Jari-Matti Latvala löysi vauhdin jo toisella pätkällä, mutta aamun ensimmäisellä erikoiskokeella hän otti turhan varovasti ja se maksoi miehelle useita sekunteja.

– Se ensimmäinen kymmenen kilometriä oli kyllä aika lailla pumppaamista. Mä en saanut sitä oikein, ei siinä ollut oikeanlaista rytmiä siinä ajamisessa, Latvala valitti.

Latvala ei ole missään tapauksessa vielä liian kaukana kärjestä, sillä hänen eronsa aamupäivän jälkeen Tänakiin on vain 10.8 sekuntia. Rentous ajamiseen on tuurilaiselta löytymässä ja usko siihen, että tuo ero vielä otetaan kiinni, on kova.

– Se on ihan ok, ei hätää. Aikaero tuli käytännössä aamun ensimmäisellä, Latvala totesi.

Jos Latvala oli tyytyväinen omaa suoritukseensa, niin samaa ei voinut sanoa Esapekka Lapista, jonka aamu meni kyllä täysin pipariksi. Viime vuoden voittajan kilpailu hajosi heti ensimmäisellä erikoiskokeella.

– Se sammahti siihen risteykseen. Tulin vähän liian kovaa siihen ja piti lyödä vähän pienempää. Kakkonen oli vielä liian iso vaihde ja se sammui siihen. Puolittain spinnattiin, että ei voinut eteenpäin lähteä. Ei millään saatu käyntiin ja sitten kun saatiin käyntiin, niin ei mennyt pakki päälle, vähän niin kuin Montessa, Lappi kertasi aamun tapahtumia.

– Kyllä se rytmi vähän katosi sitten sen jälkeen.

Iltapäivällä ralli jatkuu kello 14:24 alkavalla Oittilan erikoiskokeella, joka on pituudeltaan liki 20 kilometriä pitkä. Edessä on vielä pitkä iltapuhde, joka päättyy myöhään perjantai-iltana Harjun erikoiskokeeseen.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Hannu Kumpulainen

Views: 363

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi