Suomen päävalmentaja “Tämä ei ollut laadukas peli meiltä”

Suomen joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen ei ollut kovin tyytyväinen suojattiensa otteluun Kanadaa vastaan. Kanada voitti ottelun 6-1 ja naarasleijonat hävisivät vastustajalleen jokaisella osa-alueella.

– Tämä peli ei ollut meiltä mielestäni riittävän laadukas. Parantaa pitää torstaiksi, Mustonen tylytti.

Odotusarvoisesti Kanada oli otteluun ennakkosuosikin asemassa, mutta ottelusta odotettiin hieman tasaisempaa kuin peli todellisuudessa oli, varsinkin numeroiden valossa. Kentällä ajoittain näytti olevan vain yksi joukkue, joka ehti kiekkoon.

– Kaveri oli 6-1 parempi. Siinä ei ole sen kummempaa, kohti torstaita, Mustonen totesi.

Hänen mukaansa ottelusta jäi paljon parannettavaa ja varsinkin siihen, mikäli Kanada vielä loppupeleissä vastaan tulee. Kanadan vastaan tuleminen on jopa todennäköistä, mikäli Suomi selvittää tiensä neljän joukkoon.

– Jos hävitään kaksinkamppailut, niin silloin joutuu puolustamaan. Me puolustettiin pätkittäin omaa aluetta hyvin. Kun ei voiteta kaksinkamppailuita, niin ei päästä alueelta ulos ja kun päästään, niin ei ole jalkoja enää hyökätä, Mustonen mietti.

Ennen Kanadaa vastaan tulee kuitenkin Tshekki, jonka Suomi kohtaa puolivälierässä torstaina. Tuo on kamppailu, mikä Suomen tulee voittaa, mikäli mielii vielä jatkaa turnaustaan.

Teksti ja kuva: Joni Hildén

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi