Dominik Hrachovina nollasi Leijonat

Kiekonkaivuutalkoot menossa ottelussa Suomi - Tsekki.

Leijonat iski lauantaina Tsekin kimppuun. Joukkueelle tuli nopea paikka puhdistaa kasvonsa torstaisen Venäjä-tappion jälkeen. Suomi oli nyt pirteämpi, mutta taipui lopulta 0-2 (0-1, 0-1, 0-0).

Maalipaikoilla ei erän ensimmäisellä kympillä juhlittu, sillä Dominik Hrachovina ehti kiekon tielle kolmesti ja Sami Rajaniemi seitsemän kertaa, mutta todellisia paikkoja oli aika vähän.

Ensimmäinen maali oli myös ensimmäinen tilastomerkintä ja se näki päivänvalon, kun erää oli pelattu 12 ja puoli minuuttia. Maalista vastasi Tsekin Andrej Nestrasil, jonka tarkka siniviivalaukaus painui verkkoon.

Suomi pääsi maalin jälkeen kerran ylivoimalle, mutta tuo ei tuonut Leijonille tulosta. Kaiken lisäksi tuon kaksiminuuttisen paras paikka osui Tsekille, kun Jan Ordos pääsi nokikkain Rajaniemen kanssa, mutta tuolla kertaa Rajaniemi oli taitavampi.

– Pitää ottaa keskialue tarkemmin, ettei Tsekki pääsi iskemään nopeasti vastaan Meidän pitää pelata rohkeammin, totesi Jukka Peltola TV5:llä.

Jan Ordos iski nopeasti

Toinen erä ehti vanheta vain 31 sekuntia, kun Ordos pääsi uudelleen läpiajoon ja tällä kertaa mies ei erehtynyt. Maalin jälkeen Suomi onnistui ensin tappamaan Vili Saarijärven kaksiminuuttisen ja sen jälkeen pääsi itse ylivoimalle. Tuo toinen ylivoimapeli oli Leijonilta jo huomattavasti parempaa kuin se ensimmäinen.

Toiselle erätauolle poistuttiin tilanteessa 0-2, mutta kyllä Leijonat oli lauantaina ainakin vähän pirteämpi joukkue kuin mitä se oli torstaina.

– Hyvä vauhti, meidän pitää saada pidempiä hyökkäyksiä. Kiekonmenetysten jälkeen pitää saada nopeasti trap päälle, sanaili Kasper Björkqvist.

Kun ei niin ei

Leijonat pääsi ottelussa kolmatta kertaa ylivoimalle, kun erää oli pelattu kuutisen minuuttia. Tuo ylivoima oli taas parempaa kuin se edellinen, mutta kolmasta hyvästä maalipaikasta huolimatta kiekkoa saatu Hrachovinan selän taakse.

Erän toisella kympillä Tsekille vihellettiin kaksi jäähyä lisää. Leijonat pääsi pelaamaan jopa hetken viidellä kolmea vastaan, mutta mistään ei löytynyt sitä kiekon mentävää aukkoa verkon perukoille. Leijonat taipui lopulta numeroin 0-2.

Maalit:

12.28 1-0 Andrej Nestrasil (Hynek Zohorna, Jakub Galvas)
20.31 2-0 Jan Ordos (Michal Moravcik, Galvas)

Torjunnat:

Sami Rajaniemi: 12+13+4 = 29
Dominik Hrachovina: 6+6+12 = 24

Jäähyt:

Suomi: 1×2 min
Tsekki: 5×2 min

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: kuvakaappaus TV5:n lähetyksestä

Views: 44

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi