Sportin Maailma seuraa: KalPa saa vieraakseen sarjakärki Lukon

Lukas Klok (#3) suojelemassa Lassi Lehtisen vartioimaa Lukko-maalia.

Torstain ainoa liigakamppailu oli Kuopion Niiralan montussa isäntäjoukkue KalPa sai vieraita Raumalta, kun liigakärki Lukko oli matkannut Savoon.

KalPa palasi maaottelutauolta jo tiistaina jolloin joukkue kävi häviämässä Lappeenrannassa SaiPalle. Lukko joutui otteluun pahasti varamiehisenä, sillä joukkueen kolme parasta pistemiestä eli Eetu Koivistoinen, Aleksi Saarela ja Vili Saarijärvi sekä maalivahti Oskari Setänen olivat vielä Kuopion illasta maajoukkuepelien vuoksi karanteenissa. Nuorista rinkiin oli nostettu hyökääjät Niklas Ylitalo ja Miro Markkula sekä puolustaja Onni Korkka. Nelosketjun keskushyökkääjänä pelannut 19-vuotias Markkula korkkasi myös Kuopiossa oman liigauransa. Kakkosmaalivahtina Lassi Lehtisen kaverina oli u20-joukkueen Alex Mäkelä.

Erää oli pelattu tasan yhdeksän minuuttia, kun Aleksi Klemetti sai hienon syötön Alexander Ruutulta maalin takaa. Klemetti onnistui laittamaan kiekon yläkulmaan Lehtisen hanskan kautta.

Erän toisen kympin alkuhetkillä alkoi tapahtumaan, kun ensin Jonne Tammelan laukaus puolustajan jaloista tasoitti pelin, mutta Klemetti vei illan toisellaan kuopiolaiset uudelleen johtoon heti seuraavassa vaihdossa. Tuon jälkeen KalPa pääsi vielä kertaalleen ylivoimalle, mutta kiekkoa maaliin asti joukkue ei pystynyt toimittamaan.

– Nyt sattui vain onnistumaan. Alku oli juuri sellainen kuin odotettiin, totesi Klemetti Subin erätaukohaastattelussa.

Maalivahdit vahvoja

Toista erää oli pelattu puolitoista minuuttia, kun Juuso Könönen vei KalPan jo kahden maalin karkumatkalle. Ottelu oli ylittänyt puolivälinsä, kun Tammela karkasi keskialueelta kuopiolaisten kiekonmenetyksen jälkeen ja tuon jälkeen nopea Tammela luisteli alueelle laukoen b-pisteeltä alakulmaan.

Aivan erän loppuhetkillä Balazs Sebokilla oli sellainen miljoonan euron paikka, mutta Lassi Lehtinen pystyi jotenkin venyttämään patjansa kiekon tielle.

– Kuopiossa pitää aina näyttää parasta vanhoille kavereille. Meidän pitää parantaa vielä, paalutti Tammela.

Samu Perhonen oli KalPan muuri

KalPan Aapeli Räsänen komennettiin jäähylle, kun kolmatta erää oli pelattu vajaat kuusi minuuttia. Minuutti tuosta ja Eetu Luostarinen teki Räsäselle seuraa. KalPa kuitenkin selvitti tuon kurimuksen vaikka Lukko painoi vaarallisesti.

Erä oli melkoista Lukon tulitusta, mutta Samu Perhonen kuopiolaisten maalilla kesti osin taidolla ja osin tuurilla, mutta kuten tunnettua, niin hyvällä maalivahdilla on aina myös tuuria. Perhoselle erässä torjuntoja kertyi kaikkiaan 22, kun Lehtinen selvisi kahdella.

– Tulimme hyvin peliin, mutta toisessa erässä vire katosi. Joukkue oli sitkeä ja taisteli, Samu (Perhonen) oli loistava. Eero Kilpeläinen oli pakko ottaa vaihtoon, sanaili KalPan käskijä Tommi Miettinen.

Maalit:

9.00 1-0 Aleksi Klemetti (Alexander Ruuttu, Eetu Luostarinen)
12.52 1-1 Jonne Tammela (Miska Kukkonen, Roni Sevänen)
13.35 2-1 Klemetti (Severi Immonen, Graham)
21.31 3-1 Juuso Könönen (Kai Kantola)
30.37 3-2 Tammela (Kukkonen)

Torjunnat:

Eero Kilpeläinen: 5+ – + – = 5
Samu Perhonen (15.49): 2+5+22 = 29
Lassi Lehtinen: 10+7+2 = 19

Jäähyt:

KalPa: 3×2
Lukko: 2×2 min

Yleisöä:

1 926

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: kuvakaappaus Subin lähetyksestä

Views: 42

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi