Sinivalkoraitainen kymppipaita hiljeni – Diego Maradona on poissa

Suuren legendan liekki on sammunut, Diego Armando Maradona on poistunut taivaallisille areenoille. Sinivalkoraidallisessa paidassa numerolla kymmenen pelikenttiä viilettänyt taituri on poissa. Argentiina ja koko jalkapallomaailma on suuren surun murtamana.

Maradona aloitti uransa aikuisten sarjoissa 1977, seuranaan Argentinos Juniors. Hänelle kertyi 166 ottelua buenosairesilaisen Argentinosin riveissä. Vuonna 1981 mies siirtyi maan suurimpaan seuraan Boca Juniorsiin. Sitä ennen hän oli jo ehtinyt ilahduttaa maajoukkueessa.

Eurooppaan Maradona siirtyi vuonna 1982, jolloin hän teki sopimuksen espanjalaisen jättiseuran FC Barcelonan kanssa. Kataloniassa aikaa vierähti kaksi vuotta, kunnes tie vei meren taakse, Napoliin.

Seurajoukkueista Napoli oli juuri se, missä Diego Maradona teki suurimman uransa. Ura Napolissa päättyi dopingkäryyn 1991. Ennen dopingkäryään hän oli ollut MM-kisoissa pudottamassa Italiaa, heidän omalla maaperällään.

“Jumalan käsi”

Maajoukkueuran suurin saavutus Maradonan uralla oli ehdottomasti Meksikon MM-kisat vuonna 1986. Argentiina pelasi loppuottelussa Saksaa vastaan ja voitti mestaruuden. Suurimpana muistona kisoista on kuitenkin Englannin tiputtaminen puolivälierissä.

Lisäjännityksen otteluun toi neljän vuoden takainen Falklandin sota. Englantilaisten tunteita ei peli ainakaan viilentänyt, kun he hävisivät ja putosivat jatkosta. Englanti tunsi kokeneensa vääryyttä, kun Diego Maradonan kädellä tekemä avausmaali hyväksyttiin. Maalia on kutsuttu ”Jumalan kädellä” tehdyksi osumaksi.

Turnauksen aikana Maradona iski viisi maalia ja hänet valittiin turnauksen parhaimmaksi pelaajaksi. Miehen arvo jalkapallomaailmassa nousi entisestään. Vielä Italiassa pelatuissa kisoissa Maradona oli erittäin suuri nimi.

Dopingkäry

Vuoden 1991 dopingkäry, jolloin hänen verestään löytyi kokaiinia, oli ensimmäinen askel hieman synkempään aikaan. Maradona sai 15 kuukauden mittaisen kilpailukiellon, jona aikana hän pelasi kuitenkin hyväntekeväisyysotteluita.

Kun mies vapautui kiellosta, oli siirto Sevillaan. Siellä hän pelasi vain 26 ottelua ja teki viisi maalia. Matka lopulta jatkui takaisin Argentiinaan, jossa Maradona pelasi sitten uransa loppuun, aina vuoteen 1997 saakka.

Maajoukkueura päättyi jo 1994 Yhdysvalloissa pelattuihin MM-kisoihin. Noissa kisoissa hän jäi toistamiseen kiinni dopingista. Tällä kertaa hänen verestään löytyi efedriiniä. Hänelle rävähti 15 kuukauden kilpailukielto, jonka aikana hän valmensi argentiinalaista Mandiyu de Corrientesia.

Vaihtopenkille hänellä ei kilpailukieltonsa takia ollut asiaa, vaan valmentaminen tapahtui katsomosta käsin. Lopulta hänen pestinsä päättyi, kun löi seuran omistajaa Oscaldo Cruzia. Seuraavaksi hän valmensi sitten Racing Club de Avellanedaa. Pesti päättyi puheenjohtajan vaihdokseen.

Argentiinan päävalmentajaksi

Diego Maradona nähtiin myös Argentiinan penkin takana vuosina 2008-2010. Argentiina pelasi yhdet MM-kisat Maradonan alaisuudessa, vuonna 2010 Etelä-Afrikassa. Noissa kisoissa Argentiina oli viides. Kisojen jälkeen Maradona haukkui Argentiinan jalkapalloliiton johtajat eikä hyväksynyt jatkosopimusta. Myöhemmin hän tuli katumapäälle, mutta silloin liitto ei enää ollut halukas jatkamaan Maradonan kanssa.

Argentiinan maajoukkuepestin jälkeen Maradona valmensi vielä hetken aikaa Dubaissa, mutta sen jälkeen hän keskittyi muihin asioihin.

Teksti: Joni Hildén

Views: 241

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi