Ruotsin nopeus oli liikaa Suomelle U19-tyttöjen MM-finaalissa

Suomen U19-tytöt hävisivät Ruotsille Sveitsin St. Gallenissa pelatun MM-finaalin lukemin 7-2. Suomi ei löytänyt vastalääkettä Ruotsin pelitavalle, joka perustui nopeuteen ja aktiiviseen karvaukseen.

Sinivalkoiset aloittivat ottelun aktiivisesti ja pelitapa tuottikin tulosta, sillä Suomen Julia Woivalin onnistui tekemään ottelun avausmaalin ajassa 02.16. Syötön osumaan antoi Milja Saarikoski. Ikävä kyllä täytyy todeta, että tuon osuman jälkeen sinikeltaiset vastustajat nostivat karvaustaan, ja Suomen vaikeudet alkoivat.

Suomen päävalmentaja Tiina Röning myöntää reilusti, että vastustaja oli parempi.

-Ruotsi oli vahva ja varsinkin kolmannen erän alku oli meille vaikea. Siinä olisi pitänyt päästä rinnalle, jos olisi halunnut vielä voitosta pelata, Roning kommentoi Sportin Maailmalle ottelun jälkeen.

Suomi ei pystynyt vastaamaan ruotsin nopeuteen. Samaan yhtälöön voi lisätä vielä vastustajan karvauksen, joka aiheutti suuria ongelmia sinivalkoisten puolustukselle. Suomen hitaat lähdöt eivät toimineet Ruotsin nopeasti reagoivaa puolustusta vastaan.

-Sekä jalalla että pallolla olisi pitänyt olla vahvempi, että voitto olisi tänään tullut, Röning pohti.

Löytyi Suomen pelistä tänään jotain positiivistakin. Röning kehuu erityisesti Matilda Lindströmin pelaamista.

-Kakkoskenttä oli tänään vahva ja jaksoi puolustaa vastustajan ykköstä vastaan, Matilda Lindström sieltä oli hyvä.

Myös kolmoskentän peli ilahdutti päävalmentajaa.

-Kolmonen oli hyvä pallolla varsinkin kaksi ensimmäistä erää. Siellä muun muassa Maura Paajanen toi rauhaa tekemiseen, Röning kehui.

Paajanen syötti Suomen toisen osuman, jonka viimeisteli Jasmiina Järvinen. Maali syntyi ajassa 24.27.

Tiina Röning oli kaikesta huolimatta tyytyväinen turnauksen antiin.

-Kaiken kaikkiaan tytöt tekivät hienosti töitä ja asenne oli koko ajan rautaa. Tänään Ruotsi oli parempi. Loukkaantumisia tuli paljon, joka on todella valitettavaa. Joukkueen kasvaminen ja venyminen (henkinen, pelillinen ja fyysinen) tämän prosessin aikana oli tärkeä tavoite ja se saavutettiin, päävalmentaja mietti.

Teksti: Juho Kojima

Kuva: Salibandyliiga

 

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi