Suomen ja Ruotsin alle 19-vuotiaat tytöt kohtasivat toistamiseen tänä viikonloppuna Tampereella. Eilinen ottelu päättyi Suomen 7-6 voittoon, mutta tänään Ruotsi otti selkeän 8-2 voiton.
Sinikeltainen vierasjoukkue oli koonnut rivinsä upeasti lauantaina kärsityn tappion jälkeen, eikä antanut Suomelle voiton mahdollisuutta missään vaiheessa. Tilanne kahden erän jälkeen oli jo 5-1 vieraille. Sinivalkoiset paransivat otteitaan kolmanteen erään. Suomi lähti haastamaan Ruotsia kahta aiempaa erää ahnaammin, mutta ikävä kyllä, muutos tapahtui liian myöhään.
Edes Elina Hautojärven ajassa 49.29 tekemä Suomen toinen maali ei tuonut paljon lohtua, sillä Ruotsi teki kolmannessa erässä kolme maalia kotijoukkueen verkkoon. Pelattu ottelu paljasti sen tosiseikan, että Suomella on paljon tehtävää ennen tämän ikäluokan myöhemmin tänä vuonna pelattavia MM-kisoja, jotta Ruotsin voittaminen niissä karkeloissa olisi mahdollista.
Alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen valmentaja Tiina Rönning myönsi suoraan, että Ruotsi oli tällä kertaa parempi.
– Odotettavissa oli, että tänään ottelusta tulee toisenlainen. Ruotsi oli nyt kaikilla osa-alueilla meitä parempi, Rönning, Rönning sanoi ottelun jälkeen Salibandyliigan haastattelussa.
– Tiedetään miten Ruotsin voi voittaa, tiedetään omat vahvuudet ja missä pitää parantaa. Niistä se lopullinen pelisuunnitelma muodostuu, Tiina Rönning päättää.
Teksti: Juho Kojima
Kuva Salibandyliiga
Views: 73
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?