Ruotsi vei salibandyn MM-kisojen puolivälierän Norjaa vastaan 8-2. Ottelu oli jo ratkennut oikeastaan ennen kuin se ehti edes kunnolla alkamaan. Johan Samuelsson vei ensin Alexander Galante Carlströmin syötöstä ruotsalaiset 1-0- johtoon vain 53 sekunnin jälkeen ja heti perään Kim Nilsson teki keltasinisten toisen osuman.
– Ensimmäisessä erässä tuntui, että peli jo ohi ennen kuin se on päättynyt. Toisessa erässä meno oli sitten hieman toisenlaista, Galante Carlström totesi.
Ottelu tosiaan vaikutti jo siltä, että vastusta ei Norjasta torstai-iltana Ruotsille ole. Ruotsi mätti erään kuusi maalia. Toisessa erässä ei sitten maaleja nähty, mutta kolmannessa niitä taas nähtiin, kuten myös rangaistuksiakin ottelun hieman kuumennettua.
– En oikeastaan tiedän, mitä siinä tapahtui. Me halusimme olla neuvottelevampia, mutta he pelasivat kovaa koko ajan. He ovat lahjakkaita ja saivat siten useamman ylivoiman aikaiseksi, Galante Carlström pohti.
“Täytyy olla sotureita”
Ruotsille voitto lähenteli kuitenkin rutiininomaista ja lopussa nähtiin myös tilanne, kun he harjoittelivat pelaamista ilman maalivahtia. Seuraavaksi vastaan tulee joukkue, jota vastaan saattaa joutua ilman maalivahtiakin pelaamaan, sillä Sveitsi kaatoi Viron 9-0 ja eteni Ruotsia vastaan välieriin.
– Tulee aivan toisenlainen ottelu tietysti. Meidän täytyy pelata ihan eri tavalla kuin pelasimme Norjaa vastaan, Galante Carlström tiesi.
Ruotsi on aina pelannut MM-finaalissa salibandyn historiassa. Tällä kertaa tie ei ole aivan yhtä varma kohti finaalia, sillä vastassa on melkoisen kovatasoinen joukkue, joka on esittänyt kisoissa vahvoja otteita.
– Sveitsi on kova salibandymaa. Siitä tulee kova ottelu. Meidän täytyy olla sotureita huomenna ja tehdä useampi maali, Galante Carlström arvioi.
Ruotsi ja Sveitsi kohtaavat toisensa perjantaina kello 15:30 alkaen Hartwall Arenalla. Illan viimeinen peli on Suomen ja Tshekin välinen välieräottelu, joka alkaa samalla areenalla kello 18:45.
Teksti: Joni Hildén
Kuva: Juha Leskinen / IFF
Views: 345
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?