Rallimestari Alén kannustaa nuoria rallisprintteihin

Suomalaisen ralliautoilun legendoista, vuonna 1978 ralliautoilun FIA Cupin voittanut Markku Alén kannustaa nuoria ralliautoilijoita hakemaan kokemusta Rallisprinteistä. Uransa alkutaipaleella 1970- luvulla Alén kilpaili itse ahkerasti rallisprinteissä, jotka silloin tunnettiin maastoajoina.

– Se opettaa, kun on mentävä heti täysillä. Rallisprint on raaka laji, jos yhtään nukut lähdössä tai teet yhdenkin ajovirheen, olet hävinnyt kilpailun, Alén tietää.

Menestyksekkään ralliuransa aikana 19 MM-osakilpailua voittanut ja kuusi MM-mitalia saavuttanut Alén oli tuttu nimenomaan räjähtävistä lähdöistään. Kun muut kilpailijat hakivat vasta tuntumaa, oli Alén karannut jo minuutin johtoasemaan. Varsinkin Jyväskylässä hän määräsi tahdin jo ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien.

– Sprinteistä saatu kokemus auttoi minua. Pystyin latautumaan niin, että heti ensimmäisellä erikoiskokeella mentiin täysillä. Nykyisin MM -ralleissa on paljon vähemmän erikoiskokeita kuin minun aktiiviaikoina. Siksi nykyralleissa pitää olla heti hereillä. Jos nukut ensimmäisellä pätkällä ja otat 10 sekuntia turpaan, sitä on vaikea ajaa kiinni, Alén muistuttaa.

Kokenut kehäkettu haluaa antaa nuorille kuljettajille vinkkejä, jotka kehittävät heitä kuljettajina ja antaa arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten.

– Jos on nuori, maailmalle pääsyä tavoitteleva kuljettaja, kannattaa ehdottomasti hakea rallien lisäksi kilpailukokemusta rallisprinteistä. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla ja sprinteissä saa erinomaista kilpailukokemusta. Nuorelle kuljettajalle on hyväksi ajaa mahdollisimman paljon kypärä päässä, Alén kehottaa.

Rallisprintin kilpailut ovat myös hyvä paikka testata kalustoa ralleja varten. Näin myös Alén teki 1970- luvulla, kun hän kilpaili.

– 1970 -luvulla ajoin MM -rallien lisäksi Suomessa sprinttejä sekä Ruotsissa mäkikisoja. Mäkikisoissa testasimme usein MM -ralleja varten erilaisia renkaita. Sprinteissä voi hyvin kokeilla säätöjä ja renkaita, testaaminen kilpailuolosuhteissa auttaa aina, Alén paljastaa.

Rallisprintin SM-sarja jatkuu tulevana lauantaina Raahessa kauden kolmannella osakilpailulla.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Kari Näätänen

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi