Huuhkajat kärsi tappion Venäjälle Pietarin Gazprom Arenalla pelatussa EM-turnauksen ottelussa numeroin 0-1 (0-1). Nyt Huuhkajien homma menee jatkopaikan suhteen vaikeaksi, sillä joukkueella on vielä jäljellä peli maailman rankingykköstä Belgiaa vastaan.
– Harmittaa se alun paitsio, oli ihan senteistä kiinni. Olisi ollut kiva, kun olisi pystytty horjuttamaan Venäjää heti alussa. Valitettavasti me emme saaneet tuohon loppuun maalia. Katsellaan tuo Belgia – Tanska -peli ja luodaan taktiikka sen jälkeen, paalutti päävalmentaja Markku Kanerva Yle Urheilulla.
Joel Pohjanpalo puski Jukka Raitalan keskityksen jo kolmannella minuutilla Matvei Safonovin selän taakse. Tuo osuma hylättiin kuitenkin paitsiona. Venäjä joutui suorittamaan vaihdon 25. minuutilla, kun Mario Fernandes putosi lähes pää edellä kenttään. Erotuomarin antamaa lisäaikaa oli pelattu puolitoista minuuttia, kun Aleksei Miranchukin laukaus boksin kulmasta vei Venäjän johtoon.
– Puolustuksessa sai kyllä kaikkensa antaa, sillä Dzjuba on tosi fyysinen jätkä. Meilläkin tosi oli paikkamme, totesi Daniel O’Shaugnessy Yle Urheilulle.
Toinen neljävitonen tasoitti kenttätasapainoa ja Huuhkajatkin loivat useamman maalipaikan, mutta ilman tulosta. Loppuhetkilläkin Suomi yritti vielä painaa, mutta Venäjän puolustus kesti.
– Pettynyt olo tottakai, meillä oli paikkamme. Nyt täytyy keskittyä Belgia-matsiin. Pallollinen pelaaminen oli tänään parempaan kuin Tanskaa vastaan, paalutti Pohjanpalo Yle Urheilulle.
Maalit:
45+2 0-1 Aleksei Miranchuk (Artem Dzjuba)
Kokoonpanot:
Suomi: Hradecky | O’Shaugnessy, Arajuuri, Toivio (84. Jensen) | Uronen, Kamara, Lod, Schüller (67. Kauko), Raitala (75. Soiri) | Pohjanpalo, Pukki (75. Lappalainen)
Venäjä: Safonov | Kuzjajev, Dzhikija, Divejev, Fernandes (25. Karavajev) | Ozdojev (61. Zhemaletdinov), Barinov, Zobnin | Golovin, Dzjuba (85. Sobolev), Miranchuk (85. Mukhin)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 45
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?