Pelicans kaatoi sarjakärjen

Pelicans voitti hyvätasoisessa liigakamppailussa sarjakärki Lukon maalein 5-3 (2-1, 1-1, 2-1). Voitto oli lahtelaisille jo kuudes peräkkäinen.

– Oli juuri sellainen peli kuin odotimme, päästä päähän mentiin vauhdilla. Kuudes voitto putkeen ja omatkin tehot miellyttävät, totesi Joni Ikonen.

Lahden Isku-Areenassa kohtasivat tiistaina kaksi kärkipään joukkuetta, kun Pelicans sai vieraakseen sarjakärki Lukon. Lahtelaisryhmä lähti otteluun viiden ottelun voittoputkessa ja Lukolla vastaava putki on neljän ottelun mittainen. Tiistain pelissä Lukon kokoonpanossa nähtiin ensimmäistä kertaa Sportista siirtynyt kanadalaispuolustaja Shaun Heshka.

Lukko pääsi pelaamaan jo puolentoista minuutin pelin kahden miehen ylivoimaa, mutta lahtelaisjoukkue selvisi tuosta kuivin jaloin. Pelicans iski yhdeksännellä minuutilla kaksi maalia 27 sekuntiin, kun vuorollaan onnistuivat Iikka Kangasniemi ja Konsta Hirvonen. Lukko tuli maalin päähän pari ja puoli minuuttia ennen erätaukoa, kun Niclas Almarin siniviivalaukaus upposi Jasper Patrikaisen selän taakse. Hyökkääjä Sami Päivärinta teki tilanteessa erinomaisen maskin.

Toista erää oli pelattu neljä ja puoli minuuttia, kun Lars Bryggman tuikkasi ylivoimalla maalin kulmalta lahtelaiset uudelleen kahden maalin karkumatkalle. Almari toi illan toisellaan Lukon jälleen maalin päähän, tällä kertaa Almarin kova laukaus viivan alta painui yläkulmaan. Tuolla maalilla Kirkkonummelta lähtöisin oleva puolustaja tuplasi kauden maalisaldonsa.

Lukon vahva kolmannen erän alku palkittiin vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen, kun maalin kulmalle unohtunut Harri Kainulainen viimeisteli Niklas Ylitalon tarjoilusta. Pelicans sai ison mahdollisuuden minuutti myöhemmin, kun Josh Kestnerille tuomittiin viisiminuuttinen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Vitosta ehti kulumaan reilut kolme minuuttia, kun Joni Ikonen laukoi poikittaissyötöstä lahtelaiset uudelleen kuskin paikalle. Miika Roine ratkaisi ottelun laukomalla kiekon tyhjään maaliin, kun ottelua oli jäljellä minuutti ja 12 sekuntia.

Maalit:

8.25 1-0 Iikka Kangasniemi (Tyler Kelleher, Petteri Riihinen)
8.52 2-0 Konsta Hirvonen (Leevi Tukiainen, Aatu Jämsen)
17.41 2-1 Niclas Almari (Thomas Gregoire, Linus Nyman)
24.28 3-1 Lars Bryggman (Topias Vilen, Otto Kivenmäki) yv
33.57 3-2 Almari (Gregoire, Henri Ikonen)
42.42 3-3 Harri Kainulainen (Niklas Ylitalo, Shaun Heshka)
46.50 4-3 Joni Ikonen (Bryggman, Kangasniemi) yv
58.48 5-3 Miika Roine (Sakke Hämäläinen, Jasper Patrikainen)

Torjunnat:

Jasper Patrikainen: 7+13+7 = 27
Artjom Zagidulin: 11+9+28 = 28

Jäähyt:

Pelicans: 5×2 min
Lukko: 3×2 min + Josh Kestner 5+20 min

Yleisöä:

Illan toinen ottelu:

Tappara – SaiPa 8-0 (2-0, 3-0, 3-0)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 28

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi