Pekka Virta: Nyt vähän pastaa naamaan ja sitten huomenna Poriin

Lukko palasi Liigassa voittojen tielle, kun perjantaina Kivikylän Areenalla kaatui HPK numeroin 6-2 (2-0, 0-1, 4-1). Ottelu oli hyvätasoinen kiekkomatsi ja numerot hieman hieman mairittelevat Lukko, sillä HPK oli myös erinomainen.

Lukko pääsi pelaamaan erän neljännellä minuutilla ylivoimaa, mutta tuossa vaiheessa ei verkko vielä heilunut. HPK sai kiekon verkkoon hieman sen jälkeen, kun oli tullut täysilukuiseksi, mutta tuo osuma hylättiin potkuna.

Lukko siirtyi johtoon reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen Jyri Marttisen kauden ensimmäisellä osumalla. Marttinen katkaisi keskialueella Niklas Frimanin poikittaissyötön. Lukko tuplasi johtonsa vajaa viisi minuuttia ennen erätaukoa Eetu Koivistoisen osumalla. Koivistoinen toimitti kiekon verkkoon Janne Niskalan laukauksen jälkeen.

HPK:n maalivahti Antti Karjalainen ehti kiekon tielle kahdeksan kertaa ja Kaapo Kähkönen puolestaan selvisi yhdellä torjunnalla.

Maalivahtien erä

HPK kavensi heti erän alkuun, kun vain minuutti ja 42 sekuntia oli pelattu. Osuman viimeisteli Eetu Tuulola.

Kakkoserä oli jo selvästi tasaisempi, sillä siinä Kähkönen torjui kahdeksan kertaa ja Karjalainen seitsemän. Kerhon kavennusmaalin jälkeen molemmilla oli muutama paikka tehdä lisäosumia, mutta kiekkoa ei saatu verkkoon.

Lukko repäisi lopussa

Lukko lisäsi johtoaan, kun toista erää oli pelattu nelisen minuuttia. Ylivoimaosuman viimeisteli ruotsalaishyökkääjä Joakim Hillding. Hän sai laittaa Karjalaisen torjuman kiekon lähes tyhjiin.

Vajaa neljä minuuttia Hilldigin osumasta Tuulola tuplasi illan maalisaldonsa tuoden hämeenlinnalaiset uudelleen maalin päähän. Lukko lisäsi johtoaan neljä ja puoli minuuttia ennen loppua, kun Rony Ahonen löysi hienolla syötöllä maalin kulmalta Toni Koiviston.

Lukko jatkoi vielä ilotulitusta kahden viimeisen minuutin aikana, kun ensin Damien Fleury laittoi kiekon tyhjiin Peter Tiivolan esityön jälkeen. Pian tuon jälkeen Koivistoinen teki illan toisensa ja näin Lukon voittonumerot kirjattiin 6-2.

Pelistä huomasi, HPK-valmentaja Antti Pennanen oli puolitoista kautta Pekka Virran apuvalmentaja KalPassa, sillä niin samantapaiset oli joukkueiden pelisysteemit.

– Äärettömän kova peli, numerot kyllä valehtelee, HPK oli todella hyvä. Meillä oli viikon valmistautumisaika ja se oli pitkä, pitkä aika olla kotona. Saatiin hyvä startti siihen alkuun, 2-0 -johto. Toisesta erästä en tiedä, että odottiko joukkue vai ympäristö sitä, että menisimme karkuun kuten muutaman kerran olemme täällä menneet. Sitten HPK teki siihen heti maalin ja siitä tuli vaikea erä meille. Tauolla käytiin vähän keskustelua kopissa. Ei tässä muuta kuin vähän pastaa naamaan ja sitten huomenna Poriin, sanaili Lukko-luotsi Pekka Virta.

Maalit:

8.03 1-0 Jyri Marttinen
15.13 2-0 Eetu Koivistoinen (Janne Niskala, Johan Motin)
21.42 2-1 Eetu Tuulola (Teemu Turunen, Jesper Lindgren)
44.05 3-1 Joakim Hillding (Janne Keränen, Niskala) yv
47.39 3-2 Tuulola (Turunen, Robert Leino)
55.29 4-2 Toni Koivisto (Rony Ahonen, Arttu Ilomäki)
58.21 5-2 Damien Fleury (Peter Tiivol)) tm
59.18 6-2 Koivistoinen (Valentin Claireaux)

Torjunnat:

Kaapo Kähkönen: 1+8+5 = 14
Antti Karjalainen: 8+7+4 = 19

Jäähyt:

Lukko: 1×2 min
HPK: 4×2 min

Yleisöä:

3 597

Kierroksen muut ottelut:

KalPa – JYP 3-2 (0-1, 0-0, 3-1)
Tappara – Ilves 8-1 (0-1, 3-0, 5-0)
Pelicans – KooKoo 5-6 (3-1, 0-2, 2-3
Jukurit – Kärpät 5-6 vl (1-3, 2-2, 2-0, 0-0, 0-1)
ratkaisu: Mikael Ruohomaa

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi