Nuorille Leijonille kaamea pettymys – Ruotsi jatkoon alivoimamaalilla

Niko Huuhtasen 2-1-maalin jälkeen kaikki näytti vielä hyvältä.

Nuoret Leijonat oli vielä kolme ja puoli minuuttia ennen loppua kiinni välieräpaikasta, mutta Ruotsi tuli rinnalle ja meni myös ohi voittaen ottelun maalein 3-2 (1-1, 0-0, 2-1).

Suomi painoi kovaa heti alusta lähtien ja paine tuotti tulosta jo kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Oliver Kapanen painoi Nuoret Leijonat kuskin paikalle. Jotain Suomen hallinnasta kertoi se, että Jani Lampinen joutui ensimmäistä kertaa tositoimiin vasta ajassa 11.58. Ruotsi tuli tasoihin kolmisen minuttia ennen erätaukoa, kun Leo Carlsson onnistui ohjaamaan kiekon verkkoon. Pari minuuttia myöhemmin O. Kapanen oli jälleen tekopaikassa, mutta Carl Lindbohm esti kuopiolaisen aikeet.

– Voitto tai ulos eli sillä mentaliteetilla lähdettiin. Ruotsi oli hyvä, mutta me olimme parempia, totesi Jimi Suomi Discoverylla.

Toista erää oli pelattu noin kahdeksan minuuttia, kun Ruotsi sai kovan painostusjakson Lampisen maalille, mutta niin vain suomalaispuolustus kesti. Parin minuutin jaksoon Ruotsin suurin tähti Fabian Lysell oli kahdesti tekopaikassa, mutta niin vain se maali kiersi edelleen miehen kaukaa. Suomi sai uudelleen erän viimeisellä vitosella, mutta Lindbohmin maali pysyi koskemattomana.

– Toisessa erässä oli molemmilla saumat mennä johtoon. Panos on tärkeä, mutta ei sitä saa miettiä tai en ainakaan itse mieti, paalutti Topias Vilen Discoverylla.

Toista erää oli neljä minuuttia, kun Verner Miettinen käänsi hyökkäyssiniseltä ja tuon jälkeen Niko Huuhtanen pääsi tulittamaan kiekon b-pisteeltä Lindbohmin selän taakse.

– Harmittaa todella paljon, sillä me olimme lähes koko pelin kuskin paikalla, totesi Huuhtanen Discoverylla.

Ruotsi tuli tasoihin kolme ja puoli minuuttia ennen päätöstä. Tuota Leo Carlssonin maalia edelsi pitkä sinikeltaisten pyöritys. Kellossa oli ainoastaan minuutti ja viisi sekuntia, kun Victor Stjernborg vei Ruotsin alivoimalla johtoon. Näin Nuoret Leijonat suuntaavat Halifaxin mitalipelien sijaan Suomeen.

– Kova ja reipas ottelu oli ja me olimme lähellä, mutta näin tällä kertaa. Ruotsin kolmannen erän maaleja edelsi pieni pomppu, mutta ei selitellä. Elämä kuitenkin jatkuu, paalutti päävalmentaja Tomi Lämsä Discoverylla.

Maalit:

3.10 1-0 Oliver Kapanen (Ville Koivunen, Joakim Kemell)
16.55 1-1 Leo Carlsson (Ludvig Jansson, Filip Bystedt)
44.03 2-1 Niko Huuhtanen (Verner Miettinen)
56.33 2-2 Carlsson (Bystedt, Fabien Wagner)
58.55 2-3 Victor Stjerborg av

Torjunnat:

Jani Lampinen: 1+9+7 = 17
Carl Lindbohm: 8+11+14 = 33

Jäähyt:

Suomi: 3×2 min
Ruotsi: 3×2 min

Teksti. Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi