Lauantain liigakierrokselta voittajina kaukalosta poistuivat JYP, Pelicans, KooKoo, HPK, Lukko ja Ässät. Ässien 17-vuotias Jesperi Kotkaniemi teki ensimmäisen liigamaalinsa. Patapaitojen Marco Insamista puolestaan tuli ensimmäinen italialainen maalintekijä kotoisessa Liigassamme.
JYPin kiri tuotti tulosta
HIFK – JYP 3-4 ja (0-0, 3-1, 0-2, 0-1)
HIFK karkasi Nordenskiöldin hornankattilassa toisessa erässä jo 3-0 -johtoon, kun maalinteossa onnistuivat Juha-Pekka Haataja, Micke-Max Åsten ja Thomas Nykopp.
JYPin Juuso Puustinen iski kuitenkin kavennusmaalin reilu minuutti ennen toisen erän loppua. Tuosta pukukoppimaalista keskisuomalaiset saivat uutta virtaa nousten kolmannessa erässä tasoihin ja jatkoajalla sitten voittoon. JYPin maalin maalintekijöinä toimivat Ossi Ikonen, Robert Rooba ja Mikko Kalteva.
Pelicansin vuoro nollata Jukurit
Jukurit – Pelicans 0-3 (0-2, 0-0, 0-1)
Mikkelin Jukurit ei onnistunut vielä avausviikonlopun kahdessa pelissä tekemään maaliakaan. Perjantaina eteläsavolaiset nollasi KalPa ja lauantaina teki Lahden Pelicans saman tempun.
Pussinokkien maaleista vastasivat Juha Leimu,Joonas Alanne ja Artturi Toivola. Lahtelaisten nuori maalivahti Joona Voutilainen torjui nollapelissään 26 kertaa.
KooKoo voittoon myös toisessa Kaakon derbyssä
KooKoo -SaiPa 4-2 (1-0, 2-0, 1-2)
Perjantaisen murskaavan vierasvoiton jälkeen lauantaina KooKoon ja SaiPan välinen Kaakon derby oli huomattavasti taseimpi, mutta jälleen kouvolalaiset poistuivat kaukalosta voittajina.
KooKoon maalintekijät ottelussa oli Jyri Niemi, Anrei Hakulinen, Toni Kähkönen ja Miikka Pitkänen. SaiPan maalit puolestaan teki Jonatan Tanus ja David Goodwin.
HPK voittoon Oulussa pitkän kaavan mukaan
Kärpät – HPK 2-3 vl (0-0, 1-2, 1-0, 0-0, 0-1))
Oulussa taistelitiin sarjapisteistä pitkään ja hartaasti. Lopulta hämeenlinnalaisten Jesper Lindgrenin rankkari voittolaukauskisassa ratkaisi ottelun vieraille.
Kerhon osumista varsinaisella peliajalla vastasi kahden mies Otto Paajanen. Oululaisisäntien maalit teki Saku Mäenalanen ja Teemu Kivihalme.
Ylivoimapeli ja Kaapo Kähkönen Lukon voiton avaintekijät
Sport – Lukko 3-5 (1-1, 2-1, 0-3)
Vaasassa kahden erän jälkeen Sport oli niskan päällä, mutta johti vain maalilla, Lukon sankari ottelussa oli jälleen maalivahti Kaapo Kähkönen. Vaasalaisista Kähkösen ohittivat Tomi Körkkö, Joni Tuulola ja Markus Kankaanperä.
Lukko tuli päätöserässä rinnalle ja ohi. Raumalaisten maalintekijöinä toimivat Ville Vahalahti kahdesti sekä Janne Keränen, Arttu Ilomäki ja Eetu Koivistoinen. Vahalahden toinen maali oli ottelun lopullinen ratkaisu, sillä mies laittoi kiekon tyhjään Sport-maaliin.
Ässien junnutähti Jesperi Kotkaniemi osui ensimmäistä kertaa liigassa
Ässät – Ilves 6-2 (0-0, 5-1, 1-1)
Porissa verkot alkoivat heilua vasta toisessa erässä, kun ensin Ilveksen Sami Sandell vei tupsukorvat johtoon. Sandellin maaliin Ilveksen juhlat sitten loppuivatkin, sillä patapaidat takoivat erään peräti kuusi maalia. Isomäessä tehtiin myös liigahistoriaa, sillä Ässien 17-vuotias Jesperi Kotkaniemi teki ensimmäisen liigamaalinsa. Myös Marco Insam teki liigahistoriaa, sillä hän oli puolestaan ensimmäinen italialainen liigamaalintekijä.
Ässien muista maaleista vastasivat Sami Lähteenmäki, Philip McRae, Antoine Laganiere ja Mikko Salmio. Tapio Laakso toi Ilvekselle vielä vähän lohtua ampumalla tamperelaisten toisen maalin kolmisen minuuttia ennen loppua.
TPS murskasi Tapparan
TPS – Tappara 6-2 (2-0, 2-0, 2-2)
Tappara oli voittanut tähän mennessä jokaisen harjoituspelinsä sekä CHL-ottelunsa. Liiga-avauksessakin kaatui Ilves numeroin 3-0. Lauantaina Tappara sai maistaa tappion karvasta kalkkia, kun TPS kaatoi kirvesrinnat Gatorade Centerissä.
Turkulaisten maaleista vastasivat Ilkka Heikkinen sekä Jasper Lindsten kahdesti ja Otto Nieminen ja Ilkka Pikkarainen puolestaan tekivät maalin mieheen. Tapparan osumat merkkittiin Matti Järviselle ja Aleksi Saloselle.
Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola
Views: 141
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?