Nils Höglanderin ilmaveivi säväytti

Nuoret leijonat taisteli, mutta Ruotsi vei lopulta kaksi pistettä. (kuvakaappaus: Ylen lähetyksestä)

Nuoret leijonat kärsivät ikäluokkansa MM-kisojen avausottelussa tappion Ruotsille maalein 2-3 ja (1-0, 1-1, 0-1, 0-1). Tappio taisi tulla Suomelle erityisen kalliiksi, sillä Rasmus Kupari joutui kolmannessa erässä jättämään kentän polvivamman vuoksi.

Ottelu oli vanhentunut vain pari minuuttia, kun Justus Annunen venyi jo huippupelastukseen torjuessaan läpiajon. Hetki tuosta ja Suomi pääsi kahden miehen ylivoimalle, mutta tulosta joukkue ei saanut aikaan.

Erän toisella kympillä Ruotsi pääsi vuorostaan ylivoimalle, mutta ei saanut juniorkronornakaan värkättyä maalia. Suomen Antti Saarela pääsi puolestaan tuon alivoiman aikana läpiajoon, mutta laitilalaishyökkääjän laukaus painui niinsanotusti seinille.

Suomi siirtyi johtoon Patrik Puistolan osuttua maalin kulmalta noin kolme ja puoii minuuttia ennen erätaukoa. Ruotsi oli tullut tasalukuiseksi vain kolme sekuntia ennen Puistolan osumaa.

– Ihan hyvä alku meiltä, saimme maalipaikkoja ja sentään tuon maalinkin, totesi Puistola Ylelle.

Ilmaveivi säväytti

Toista kaksikymppistä oli pelattu minuutin verran, kun Nils Höglander toi Ruotsin tasoihin ilmaveivimaalillaan. Suomi siirtyi uudelleen johtoon, kun erää oli pelattu 13 ja puoli minuuttia. Tällä kertaa osumasta vastasi Kristian Tanus ja esityön siihen teki Puistola.

Annunen on ollut täystyöllistetty, sillä oululaisnuorukaiselle kertyi jo kahteen erään yhteensä 30 torjuntaa.

– Kun tietää, että missä toinen menee, niin on helppo pelata, totesi Tanus Ylelle.

Ruotsi tuli väkisin rinnalle ja meni ohi

Ruotsi tuli tasoihin, kun kolmatta erää oli pelattu noin 13 minuuttia. Keltapaitojen tasoitusmaalista vastasi Samuel Fagemo Höglanderin esityöstä.

Ratkaisu nähtiin puolestaan jatkoajalla, kun Alexander Holtz yllätti ottelussa 45 kertaa torjuneen Annusen vain viisi sekuntia ennen summeria?

Maalit:

16.21 1-0 Patrik Puistola (Anttoni Honka, Kristian Tanus)
21.05 1-1 Nils Höglander (Samuel Fagemo)
33.35 2-1 Tanus (Puistola)
54.51 2-2 Fagemo (Höglander)
64.55 2-3 Alexander Holtz (Jonatan Berggren) yv

Torjunnat:

Justus Annunen: 15+15+11+4 = 45

Hugo Alnefelt: 7+7+7+2 = 23

Jäähyt:

Suomi: 6×2 min

Ruotsi: 5×2 min

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 369

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi