Nättinen tyrmäsi Ässät – Taposelle kauden kolmas nollapeli

HIFK jatkoi pisteputkeaan tiistaina kaatamalla Ässät Helsingissä 3-0. Helsinkiläisten edellinen tappio on 13. joulukuuta Lukolle hävitty kamppailu. Ottelun sankareiksi nousivat nollapelin torjunut Roope Taponen sekä kaksi maalia porilaisten verkkoon iskenyt Julius Nättinen.

– Alku oli meiltä hyvä. Ensimmäinen erä oli sellainen, mitä me halusimme ja saimme kaksi maalia. Ehkä sen jälkeen maha tuli vähän täyteen eikä toinen erä ollut sellaista kuin olisimme halunneet. Erä oli vähän rikkoinen eikä kolmannessakaan saatu heidän paikkojaan pidettyä nollissa, Nättinen summaa ottelun.

Vaikka tilanteita porilaisille ottelussa tuli, jäi heiltä maalit saamatta. Paras paikka Ässillä oli kavennukseen, kun he pääsivät kahdella pelaajalla nokikkain Taposen kanssa. Nuori, ensimmäistä täyttä liigakauttaan pelaava maalivahti ei horjunut, vaan piti kiekon ulkona maalista ja torjui kauden kolmannen nollapelinsä.

– Voitto on tärkeintä. Ei kukaan tule kauden jälkeen kyselemään päättyikö se 5-4 vai 3-0. Kolme pistettä on se tärkein juttu. En kuitenkaan valehtele tässä, että ei se hyvää tekisi, Taponen toteaa nollapelistään.

Peltoselle sadas ottelu päävalmentajana

Pelaajat ovat aina ottelussa tietenkin keskiössä, kuten kuuluukin, mutta Ässiä vastaan pelatussa kamppailussa ottelun juhlakalu seisoi helsinkiläisten vaihtoaitiossa. Päävalmentaja Ville Peltoselle ottelu oli hänen sadas HIFK:n päävalmentajana Liigassa.

– Minulle on merkitystä joka päivä sillä, että olen täällä töissä. Se on minulle kunnia-asia ja haluan, että tämä seura menestyy ja pärjää, ja mene eteenpäin monella saralla. Tuntuu siltä, että on unelmaduunissa joka päivä, Peltonen pohtii.

Vaisun alkukauden jälkeen valoa näkyvissä

Viime aikoina HIFK on löytänyt jyvän ja pisteitä on alkanut ropisemaan. Alkukausi oli hieman vaikeampi ja osa kannattajista on ehtinyt jo vaatia Peltosen potkuja. Helsinkiläisseurassa hätäratkaisuja ei olla tehty ja peli on ruvennut jo näyttämään paremmalta.

– Tulos on ollut vähän piipussa syksyllä. Meillä on monia asioita, jotka on kunnossa ja nyt sitä tehokkuutta on löytynyt sieltä hyökkäyspäästä paremmin. Ne on sellaisia asioita, mitä on ollut hienoa nähdä, kun olemme sitkeästi jaksaneet taistella.

– Jos ei ole vastoinkäymisiä, ei ole sitä pitkäkestoista sitkeyttäkään. Sitä tarvitaan ja sitä olemme pystyneet näyttämään. Nyt pelaaminen näyttää paljon valoisammalta. Pelaamisessa isoin juttu on nyt se, että me olemme tehokkaampia, Peltonen miettii.

HIFK jatkaa otteluitaan jo torstaina, kun Helsinkiin saapuu vierailulle KooKoo Kouvolasta. Neljän ottelun voittoputkensa katkaissut Ässät nuolee haavojaan lauantaihin asti, jolloin Isometsän jäähalliin vierailulle saapuu Tampereen Ilves.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi