Naisleijonilla oli Bramptonissa maalintekoharjoitukset Ranskan kustannuksella

Naisleijonien osalta keskiviikkona alkaneet MM-kisat ovat kasvojen pesun kisat. Avausottelussa Suomi ei antanut Ranskalle mitään mahdollisuuksia, sillä joukkue takoi taululle numerot 14-1 (6-0, 3-1, 5-0). Voitto Naisleijonille kauden aikana jo 13. peräkkäinen, sillä sinivalkoiset voittivat kauden aikana kaikki 12 EHL-peliään.

Suomi joutui alivoimalle, kun avauserää oli pelattu neljä ja puoli minuuttia. Naisleijonat iski tuon alivoiman aikana kuitenkin kaksi maalia, kun ensin Petra Nieminen sivalsi vastahyökkäyksen päätteeksi alakulmaan. Niemisen maalista ehti kulua 44 sekuntia, kun Jenniina Nylund laukoi siniviivalta verkon perukoille. Reilu kaksi minuuttia myöhemmin Emilia Vesa toimitti kiekon maalinedushässäkän jälkeen Margaux Mamerin selän taakse. Tuossa maalissa oli myös onnea mukana, sillä ranskalaispuolustaja sähläsi kiekon lopulta maaliviivan yli. Vesa iski uudelleen, kun erää oli pelattu 15 ja puoli minuuttia. 56 sekuntia edellisestä ja Noora Tulus purjehti laidalta ylös laukoen puolustajan jaloista Suomen jo 5-0-johtoon. Sitten vielä pari minuuttia ennen taukoa Julia Liikala laukoi jo puoli tusinaa täyteen.

– Aika hyvin treenatut kuvion onnistui ja muutenkin hyvä erä, totesi Sundelin Discoverylla.

Ranska kavensi heti toisen erän alkuun, kun Estelle Duvin tuikkasi lähietäisyydeltä kiekon verkkoon. Liikala kuittasi kuitenkin nopeasti tuon takaiskun ja niin Suomi johti jälleen kuudella. Sitten pari minuuttia Liikalan osumasta oli Rosa Lindstedtin vuoro upottaa kiekko Mamerin selän taakse. Tuo myös riitti sille, että Margaux Mameri luisteli vaihtoon ja hänen tilalleen tuli Caroline Lambert. Ottelu oli ylittänyt puolivälinsä, kun Jenni Hiirikoski levitti ja Nelli Laitinen laukoi yläkaarelta kiekon jo yhdeksännen kerran Ranskan verkkoon ja näin siis myös Lambert tuli ohitettua.

– Hyvältä tää maistuu, kun saadaan paljon laukauksia. Nyt on ihan hyvän fiilis pelata, sanaili Liikala Discoverylla.

Kolmatta erää oli pelattu kaksi ja puoli minuuttia, kun Viivi Vainikka laittoi taululle kympin täyteen. Maalin syntyhetkellä Ranska oli tullut hetkeä aiemmin täysilukuiseksi. Erä meni tuon jälkeen vähän pelailuksi, mutta sitten kahdeksan puolen minuutin pelin jälkeen Vainikka ohjasi Ronja Savolaisen laukauksen verkkoon. Kolme ja puoli minuuttia myöhemmin Nieminen purjehti laidalta läpi ja nosti lopulta kiekon etuyläkulmaan. Nelisen minuuttia ennen loppua Naisleijonien kolmas ylivoima tuotti myös sitten vihdoin tulosta, kun Nylund ohjasi Laitisen laukauksen verkkoon. Ronja Savolainen laukoi vielä kertaalleen kiekon reppuun, kun peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia.

Maalit:

5.19 1-0 Petra Nieminen (Julia Liikala) av
6.03 2-0 Jenniina Nylund (Sofianna Sundelin) av
8.27 3-0 Emilia Vesa (Sundelin, Sini Karjalainen)
15.37 4-0 Vesa (Nelli Laitinen, Jenni Hiirikoski)
16.33 5-0 Noora Tulus (Ronja Savolainen, Sanni Rantala)
18.04 6-0 Liikala (Sanni Vanhanen, Nieminen)
20.36 6-1 Estelle Duvin (Chloe Aurard)
21.53 7-1 Liikala (Krista Parkkonen)
23.51 8-1 Rosa Lindstedt Parkkonen)
30.41 9-1 Laitinen (Hiirikoski, Nieminen)
42.34 10-1 Viivi Vainikka (Liikala, Vanhanen)
48.32 11-1 Vainikka (Ronja Savolainen, Tulus)
51.57 12-1 Nieminen (Laitinen, Vainikka)
56.08 13-1 Nylund (Laitinen, Vanhanen) yv
58.37 14-1 Savolainen (Vainikka, Tulus)

Torjunnat:

Sanni Ahola: 5+3+3 = 11
Margaux Mameri: 7+3+ – = 10
Caroline Lambert (23.51): – + 16+13 = 29

Jäähyt:

Suomi: 2×2 min
Ranska: 3×2 min

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 34

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi