Naisleijonat nollasi Sveitsin – Krista Parkkoselle ensimmäinen a-maajoukkemaali

Ennen ottelua muistettiin MM-kisojen ennätysnaista Jenni Hiirikoskea.

Suomi voitti tiistaina vajaalukuisen Sveitsin maalein 4-0 (2-0, 2-0, 0-0). Sveitsi joutui otteluun vain 15 pelaajalla.

Ennen ottelua Jenni Hiirikoski sai IIHF:n muistolaatan sen vuoksi, että hän on pelannut enemmän MM-kisoja kuin kukaan muu.

Ottelu ehti vanheta kolmisen minuuttia, kun Petra Nieminen ajoi maalille ja Susanna Tapani painoi irtokiekon verkkoon. Kiekko taisi lopullisesti painua sekä Tapanin että sveitsiläispuolustajan jalkojen kautta verkkoon. Nelisen minuuttia myöhemmin Elisa Holopainen nousi maalin takaa ja laukoi kiekon yläkulmaan. Maalin syntymistä edesauttoi Noora Tulus, joka ahdisti päädyssä sveitsiläispuolustajaa sillä seurauksella, että kiekko irtautui Holopaisen pelattavaksi. Naisleijonat vei erää mielinmäärin, sillä laukaukset meni numeroin 16-2.

– Ihan fiilis, on pysytty kiekossa ja saatu paikkoja. Tuollaisen muiston saaminen lämmittää aina ja ei se ainakaan häiritsevästi peliin vaikuttanut, totesi Hiirikoski Discoverylla.

Ylivoimamaali vihdoinkin

Toisen erän alkuun Sveitsi selvitti toisen alivoimansa, mutta melko pian tuon jälkeen Krista Parkkonen iski b-pisteiden välistä numeroiksi jo 3-0. Maali oli Parkkoselle uran ensimmäinen a-maajoukkueessa.

Krista Parkkonen #14 juhlii ensimmäistä a-maajoukkuemaaliaan

Petra Nieminen pääsi erässä kahdesti läpiajoon, mutta molemmilla kerroilla sveitsiläismaalivahdit vetivät pidemmän korren, ensin Andrea Brändli ja sitten Saskia Maurer. Naisleijonien turnauksen ensimmäinen ylivoimamaali nähtiin, kun neljännen pelin toista erää oli jäljellä 38 sekuntia. Maali syntyi, kun Ronja Savolainen ohjasi Nelli Laitisen laukauksen verkkoon.

– On meillä ollut pientä hölmöilyä, mutta muuten ihan hyvin. Nyt pitää jatkaa samaan malliin ja enemmän luistelua ja laukauksia, totesi Savolainen Discoverylla.

Pelailua

Kolmannessa erässä tilastoihin merkittiin vain jäähyjä ja Suomelle niitä vihellettiin kaksi, kun taas Sveitsille vain yksi. Naisleijonat jatkaa torstaina, kun puolivälierissä vastaan asettuu Tshekki.

Maalit:

2.51 1-0 Susanna Tapani (Petra Nieminen)
6.25 2-0 Elisa Holopainen (Noora Tulus)
27.49 3-0 Krista Parkkonen (Michelle Karvinen)
39.22 4-0 Ronja Savolainen (Nelli Laitinen, Holopainen) yv2

Torjunnat:

Anni Keisala: 2+1+ – = 3
Jenna Silvonen (40.00): – + – +3 = 3

Andrea Brändli: 14+ – + – = 14
Saskia Maurer (31.02): – +16+10 = 26

Jäähyt:

Suomi: 3×2 min

Sveitsi: 5×2 min

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuvat: Tiina Puputti/Suomen Jääkiekkoliitto

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi