Naisleijonat hurjana Liberecissä

Naisleijonat ei jättänyt perjantaina emäntäjoukkue Tshekille mitään mahdollisuuksia Liberecissä pelatussa EHT-turnauksen ottelussa. Suomi viimeisteli kliinisesti ja loppunumerot kirjattiin lopulta 6-1 (2-0, 2-0, 2-1).

Ensimmäiseen ja toiseen erään Suomi onnistui molemmissa kahdesti, kun maalinteossa onnistuivat Noora Tulus, Sanni Vanhanen, Emilia Vesa ja Michelle Karvinen. Kolmannessa erässä verkko heilui kolmesti, kun Suomi osui kahdesti ja Tshekki kertaalleen. Naisleijonilta osuivat Viivi Vainikka ja Petra Nieminen. Emäntien ainokaisesta vastasi Denisa Krizova.

Suomen osalta turnaus päättyy sunnuntaina, kun joukkue saa vastaansa sarjajumbona majailevan Saksan. Naisleijonilla on sunnuntaisessa pelissä siis myös turnausvoitto ihan omissa näpeissään.

Perjantaina Naisleijonien tehot kerääntyivät tasaisesti, sillä ainoa kahden tehopisteen nainen oli kaksi syöttöpistettä merkkauttanut Ronja Savolainen.

Maalit:

4.17 1-0 Noora Tulus (Ronja Savolainen, Susanna Tapani)
16.24 2-0 Sanni Vanhanen
23.27 3-0 Emilia Vesa
26.47 4-0 Michelle Karvinen (Savolainen) av
40.54 5-0 Viivi Vainikka (Elisa Holopainen)
48.01 5-1 Denisa Krizova (Tereza Vanisova, Michaela Pejzlova)
53.25 6-1 Petra Nieminen tm

Teksti: Jouni Mikola
Bluesky social: @jounimikola.bsky.social

Views: 35

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi