Hallitseva salibandyn miesten maailmanmestari Suomi osallistuu MM2018-kisojen karsintaturnaukseen 31.1.-4.2.2018 Tallinnassa.
Suomi pelaa Euroopan karsintalohko 1:ssä, jossa muut maat ovat Viro, Puola, Belgia, Alankomaat ja Liechtenstein. Lohkon kaksi parasta maata selviytyy 1.-9. joulukuuta 2018 Prahassa pelattavaan 16 joukkueen MM-lopputurnaukseen.
Maajoukkueessa pelaa kolme ensikertalaista. Ensimmäistä kertaa miesten maajoukkueasun päälleen pukevat Westend Indiansin Otto Lehkosuo ja Heikki Iiskola sekä Classicin Atte Eronen.
Maajoukkueen kokoonpanoa on nuorennettu tuntuvasti. Monia kokeneita pelimiehiä on jätetty reserviin. Varalle jäivät esimerkiksi Mika Kohonen ja Tatu Väänänen.
Maajoukkueen päävalmentaja Petteri Nykky kommentoi, että kyseessä on filosofinen valinta.
-Konkarit olisivat yhtä hyvin voineet olla mukanakin. Heitä ei ole unohdettu, mutta haluammme tässä kohdin antaa mahdollisuuden nuoremmille. Paljon on MM-kultajoukkueen pelaajia vielä mukana ja he kantavat päävastuun. Vaikka kärkimaita ei karsinnassa kohdata, haluamme että tällainen tilaisuus toimii nuoremmille pelaajille sytykkeenä jatkoa, aina MM2020-kotikisojamme ajatellen, Nykky perustelee ratkaisua.
Suomen vastustajina ovat Viro, Puola, Belgia, Alankomaat ja Liechtenstein. Päävalmentaja Petteri Nykky asettaa Suomen tavoitteeksi karsintalohkon voiton.
-Kahden joukossa pitää olla ja mielellään ykkösenä saapua reissusta takaisin. Puola oli urheilullinen ryhmä World Gamesissa viime kesänä. Maa on tehnyt ison nytkäyksen eteenpäin ja uskalsivat pelata. Viron kohdalla kysymys kuuluu, saako se mukaan ulkomailla pelaavia kahden passin kavereita. Siihen ei usko riitä, että Belgia, Alankomaat ja Liechtenstein pystyisivät meitä tosissaan haastamaan, Päävalmentaja Petteri Nykky linjaa Salibandyliiton tiedotteessa.
Suoran MM-lopputurnauspaikan saa kaksi lohkon parasta. Lisäksi Euroopan neljästä lohkosta kaksi parasta lohkokolmosta otetaan mukaan kuudentoista joukkueen MM-lopputurnaukseen. Kaikkiaan MM-karsintoihin osallistuu 31 maata.
Miesten maajoukkue MM2018-karsinnoissa
# Maalivahdit
41 Joonas Kaltiainen 25 vuotta, right, 180 cm, Esport Oilers 6 maaottelua, 0+0=0
73 Pyry Luukkonen 30, right, 193, TPS 15, 0+0=0
Puolustajat
17 Janne Lamminen 32, right, 183 Classic 65, 21+16=37
23 Matias Veikkola 22, left, 183 SPV 3, 1+0=1
27 Jonne Junkkarinen 27, left, 183 Happee 36, 7+8=15
30 Lauri Stenfors 27, left, 180 TPS 47, 13+6=19
56 Krister Savonen 23, left, 172 Classic 27, 8+6=14
72 Atte Eronen 22, left, 178 Classic 0, 0+0=0
82 Otto Lehkosuo 21, left, 190 Westend Indians 0, 0+0=0
Hyökkääjät
2 Aaro Astala 21, left, 195 Westend Indians 5, 1+1=2
9 Eemeli Salin 27, right, 193 Classic 54, 24+28=52
19 Joonas Pylsy 28, left, 176 Classic 28, 18+12=30
20 Nico Salo 23, left, 181 FC Helsingborg (SWE) 51, 14+28=42
22 Jani Kukkola 31, left, 178 EräViikingit 115, 59+72=131
33 Valtteri Kainulainen 25, right, 178 Westend Indians 5, 2+0=2
58 Casper Pfitzner 26, right, 187 Esport Oilers 22, 10+6=16
77 Sami Johansson 24, left, 181 Classic 35, 27+11=38
81 Jami Manninen 30, left, 178 Happee 64, 47+30=77
87 Miko Kailiala 24, left, 182 EräViikingit 52, 25+17=42
92 Heikki Iiskola 19, left, 181 Westend Indians 0, 0+0=0
Suomen MM2018-karsintaottelut
31.1.-4.2.2018 Tallinna, Kalevi Spordihall
Ke 31.1. 13:00 Suomi – Puola
To 1.2. 16:00 Liechtenstein – Suomi
Pe 2.2. 16:00 Suomi – Alankomaat
La 3.2. 14:00 Belgia – Suomi
Su 4.2. 15:00 Viro – Suomi
Teksti: Juho Kojima
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Kuva: Salibandyliiga
Views: 90
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?