Mielenkiintoinen CHL-kausi käynnistymässä

Lukon kapteeni Julius Mattila ja päävalmentaja Tomi Lämsä median tentattavina.

CHL-kausi 2023-24 käynnistyy kahden suomalaisjoukkueen osalta torstaina, kun Pelicans saa vieraakseen Växjö Lakersin ja Ilves matkustaa puolestaan Dynamo Pardubicen vieraaksi. Tapparan pelaa puolestaan avausottelunsa Aalborgissa saaden siellä vastaansa paikallisen Piratesin.

Lukon kauden avaus on vasta perjantaina, jolloin Kivikylän Areenan jäälle luistelee mielenkiintoinen tuttavuus Pohjois-Irlannista Belfast Giants.

CHL kokeilee tällä kaudella muutamaa sääntöuudistusta ja ne kaikki liittyvät jäähyihin. Ensimmäinen niistä on se, että jäähy kärsitään loppuun vaikka vastustaja tekisi ylivoimamaalin. Kahden minuutin jäähy9 puolestaan päättyy, jos tehdään alivoimamaali. Siirretty rangaistus astuu voimaan, vaikka maali syntyisi.

Lukko lähtee odottavalla fiiliksellä

Päävalmentaja Tomi Lämsä paalutti mediatilaisuudessa, että jokaista peliä lähdemme voittamaan.

– Kristallinkirkas tavoite on se, että pelit jatkuvat alkusarjan jälkeen. Matkustamistahan tämä tietää, mutta olen tottunut siihen jo KHL-aikoina, Lämsä kertoi.

Kapteeni Julius Mattila oli aivan samoilla linjoilla Lämsän kanssa todeten, että odottava fiilis tässä kaiken kaikkiaan on.

– Hienoa, kun vihdoin päästään taas pelaamaan pisteistä, sillä onhan se ihan eri juttu kuin tahkota pelkkiä harjoitusotteluita. Jäähyuudistusten myötä erikoistilanteiden rooli tulee varmasti kasvamaan.

Ennakkomyynti sujunut lupaavasti

Perjantaisen ennakkomyynti on sujunut lupaavasti ja sen lisäksi Lukko on lähettänyt vapaalippuja Rauman kouluihin.

– Tällä hetkellä lipputilanne näyttää siltä, että halliin tulee 2000 tai jopa vähän yli silmäparia, myhäili Lukon myynti- ja tapahtumapäällikkö Sasu Eronen.

Belfast Giantsin mielenkiintoinen tarina

Pohjoisirlantilainen Belfast Giants on perustettu vuonna 2000. Tuolloin jääkiekko oli täysin vieras asia Belfastissa ja koko Pohjois-Irlannissa. Nyt joukkue pelaa kotipelinsä areenalla, jonne mahtuu kaikkiaan lähes 10 000 katsojaa.

Giantsin tarina on todella mielenkiintoinen, sillä siihen liittyy se tosiasia, että Pohjois-Irlanti oli melkoisen sekasorron vallassa pitkälle 1990-luvulle. Sekasortohan johtui siitä, kun katoliset ja protestantit etsivät molemmat alueella jalansijaa. Tuosta johtuen Giantsin perustajat päättivät, että tästä seurasta tulee uskonto ja politiikka vapaavyöhyke. Seuran pelipaitakin on neutraalin sinivihreä.

Giantsin tarinan video löytyy Rauman Lukon sivuilta osoitteesta raumanlukko.fi

Teksti ja kuva: Jouni Mikola

X: @JouniMikola

Views: 21

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi