Markku Flinck lisäsi Lukon tuskaa

Lukko kärsi kirvelevän jatkoaikatappion Jukureille maalein 1-2 (0-0, 1-0, 0-1, 0-1). Mikkeliläisten sankariksi nousi Markku Flinck.

Todella umpisurkeasta avauserästä voi sanoa sen verran, että siinä oli enemmän vauhtia kuin järkeä. Erän ainoat tilastomerkinnät oli Juho Keräsen 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Jukurien Janne Ritamäki puolestaan istui yhden kakkosen.

Torjuntoja erässä Kaapo Kähköselle merkittiin yhdeksän ja Sami Rajaniemi puolestaan nappasi seitsemän koppia.

Lukon erikoistilannepelaaminen toimi

Ottelun puolivälin tienoilla Lukko sai jo hieman juonesta kiinni ja sen myötä pidempiä pyörityksiä Rajaniemen maalille. Tuosta oli myös seurauksena se, että Turo Asplund oli pakotettu ottamaan raumalaishyökkääjää väärin ottein. Tuon miesylivoiman Lukko sitten hyödynsi, kun Jyri Marttinen painoi Toni Koiviston syötön maalin kulmalta verkkoon.

Pian osuman jälkeen Lukko puolestaan pystyi tappamaan Jere Fribergin hankkiman alivoiman. Erässä maalivahdit oli täystyöllistettyjä, sillä Kähkönen ehti kiekon tielle 14 kertaa ja Rajaniemi 11.

Partanen pelasti Jukurit jatkoajalle

Kolmannessa erässä Lukko pääsi kertaalleen ylivoimalle, mutta ei saanut kiekkoa millään Rajaniemen selän taakse. Kertaalleen raumalaisryhmä kilautti tolppaan, mutta ei sen lähemmäs.

Ottelua oli jäljellä vajaat kaksi minuuttia, kun Jukurien pelatessa ilman maalivahtia Mika Partanen laukoi ottelun tasoihin ja niinpä mentiin jatkoajalle.

Jatkoaikaa oli pelattu pari minuuttia, kun Markku Flinck huijasi Kähkösen siten, että voittomaali oli tosiasia.

– Ihan hyvä peli meiltä ja ansaittu voitto. Kaksi jälkimmäistä erää olimme kyllä parempia, mutta Kähkösen ohittaminen meinasi olla se este, mihin meinattiin törmätä, mutta sitten onnistuttiin kuudella viittä vastaan. Hyvä mieli joukkueen kannalta, kun pystyi tekemään pelin merkittäväksi. Moraalisesti vahvaa tekemistä, ei näy pätkääkään, että pelataan viimeisiä päiviä tällä kaudella, sanaili Jukurien valmentaja Risto Dufva.

– Tiukka peli oli ja Jukurit oli hyvällä jalalla liikkeelä. Meidänkin joukkue oli ihan hyvin koonnut itsensä edellisestä ja pelaajat oli ihan hyvässä moodissa, tahtotila oli vahva sekä halu oli vahva tehdä töitä. Ei tänään yrityksestä kiinni jäänyt. Meillä oli tänään mahdollisuus voittaa. Johtoasemassa oli mahdollisuus tehdä toinenkin, mutta tolppaa lähemmäs ei päästy. Nyt mennään vähän kovan kautta kaikki mitä me tehdään. Tästä mennään eteenpäin ja mietitään voidaan voittaa Kuopiossa ja ei tässä enää mitään kaneja hatusta vedetä, totesi Lukko-luotsi Pekka Virta.

Maalit:

30.57 1-0 Jyri Marttinen (Toni Koivisto, Arttu Ilomäki) yv
58.06 1-1 Mika Partanen (Turo Asplund, Samuli Piipponen) im
62.11 1-2 Markku Flinck (Jesper Piitulainen, Teemu Suhonen)

Torjunnat:

Kaapo Kähkönen: 9+14+5+0 = 28
Sami Rajaniemi: 7+11+3+0 = 21

Jäähyt:

Lukko: 3×2 min + Juho Keränen 10 min
Jukurit: 3×2 min

Yleisöä:

3 143

Kierroksen muut ottelut:

Sport – TPS 4-5 ja
ratkaisija: Zach Budish 63.27
KooKoo – Ässät 2-5
Tappara – Kärpät 5-1

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 140

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi