Malmilla ajettiin vaihtelevissa säätiloissa – Voittaja ratkaistiin äänestyksellä

Malmin lentokentällä nähtiin hurjaa menoa perjantaina, kun drifting-autot kaasuttelivat siellä. Näyttävimmän suorituksen teki Juha Pöytälaakso, joka tuomariston äänestystuloksen perusteella kruunattiin päivän voittajaksi.

– Päivä oli aika vaiherikas, varsinkin kelin suhteen. Aamulla satoi ja sitten vähän kuivi ja taas satoi sekä tuuli pirusti. Kyllä se siinä mielessä oli tosi haastava, mutta auto toimi koko päivän ja mieskin jotenkin ainakin, näköjään. Kyllä se kokonaisuudessaan oli hyvä päivä, Pöytälaakso mietti.

Pöytälaakso ajoi finaalissa kovinta kilpakumppaniaan Lauri Heinosta vastaan. Finaali oli hyvin tiukka, vaikka ensimmäisen lähdön Pöytälaakso nippa nappa taisi viedäkin. Toisessa startissa oltiin myös hyvin lähellä ja lopulta autot myös törmäsivät toisiinsa, jonka jälkeen molemmat himmasivat vauhtia.

– Siinä mä ajoin Laurin perään. Kuulemma sillä lähti ahtoputkia irti ja vauhti hidastui siitä syystä, niin mä vähän tuupin sitä sitten, että mene pois edestä. Siitä syystä sitten ajoin päälle, Pöytälaakso perusteli.

Pöytälaakso kohtasi välierässä tallikaverinsa Kristiina Aallon.

 

Ennen Malmilla ajettua kilpailua Heinonen johti SM-sarjaa, mutta sarjakärki vaihtui nyt sitten tämän kisan myötä, kun Pöytälaakso siirtyi kärkeen. Pöytälaaksolle sillä ei ole sinänsä merkitystä, sillä jo seuraavassa kisassa Heinonen tulee todennäköisesti ottamaan paikkansa takaisin sarjakärjessä.

– Mulla jää seuraava SM-kisa, kun kotikonnuilla Seinäjoella ajetaan. Me ollaan EM-kisoissa silloin Riiassa yhtä aikaa, niin en mä tiedä. Jos Lauri siellä pärjää hyvin, niin suuri todennäköisyys on, että mestaruus Laurille menee, Pöytälaakso totesi.

Vaikka voittoja mies ilman muuta hakee joka kerta, kun baanalle pääsee, niin silti hänen ykköstavoitteensa on tällä kaudella EM-kisojen puolella. Pöytälaakso on kahden ajetun kilpailun jälkeen sarjataulukossa viidentenä ja on kärjestä jäänyt 56 pistettä.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Korjattu 7. heinäkuuta kello 20:45 MM-sarja muutettu SM-sarjaksi

Views: 1286

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi