Robin Pressin ylivoima-ase pelasti Lukon

Raumam boja uskoo valoisaan tulevaisuuteen eli siihen, että korona voitetaan.

Tiistai-iltainen ottelu Mikkelin Jukureita vastaan käynnisti raumalaisten neljän ottelun härkäviikon. Ottelu päättyi Lukon voittoon numeroin 3-2 (1-0, 0-0, 2-2).

– Jukurit oli oikein hyvä laittaen meidät todella kovilla. Ensimmäisessä erässä otimme liikaa jäähyjä. Ylivoima ei tänään toiminut. Thomas Gregoire parantaa peli peliltä, totesi Lukko-valmentaja Erik Hämäläinen.

Erää oli pelattu kolmisen minuuttia, kun Thomas Gregoiren syöttö vapautti Anrei Hakulisen läpiajoon. Hakulinen ujutti kiekon tilanteen päätteeksi Sami Rajaniemen längistä verkkoon.

Maalin jälkeen peli oli mikkeliläisten hallintaa ja osansa tuohon oli se, että Lukko jäähyili. Liigan 11. paras ylivoimajoukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa Liigan parasta alivoimajoukkuetta vastaan.

Erän nimi: Lassi Lehtinen

Toisen kaksikymppisen ensimmäisellä puoliskolla Lehtinen oli Lukon maalilla edelleen täystyöllistetty, sillä miehelle kertyi siinä jo kymmenen torjuntaa, mutta kertaakaan Jukurit ei saanut kiekkoa vain sisään.

Erän toisella kympillä pelin virtaus sitten muuttui siten, että Rajaniemelle koppeja kertyi kahdeksan ja Lehtiselle ei puolestaan kirjattu yhtään torjuntaa. Tuohon vaikutti paljon se, että mikkeliläisille vihellettiin kaksi kaksiminuuttista.

Tiukkaa taistoa jään herruudesta.

Jukurit kilautti kolmannen erän alkupuoliskolla pari kertaa tolppaan. Tasoitusmaalin savolaiset onnistuivat tekemään, kun tekemään, kun erää oli pelattu kuusi ja puoli minuuttia, maalista vastasi Ville Leskinen.

Lukko iski kuitenkin pari minuuttia myöhemmin, kun Gregoire pamautti ensimmäisen maalinsa sinikeltaisessa peliasussa. Robin Press lisäsi raumalaisten johtoa, kun erää oli jäljellä viisi ja puoli minuttia. Lukko pelasi tuossa vaiheessa kahden miehen ylivoimalla.

Jukurit tuli maahan reilu minuutti ennen loppua Henri Nikkasen osumalla. Mikkeliläiset pelasivat tuossa vaiheessa ilman maalivahtia. Lukko puolestaan pääsi yrittämään aivan loppuhetkillä neljä tai viisi kertaa kiekkoa tyhjään maaliin, mutta ilman tulosta.

– Onnittelut Lukolle. Itse pysyimme hyvin pelisuunnitelmassa ja olisimme myös tänään jotain ansainneet, mutta maalintekoon tänään ratkesi. Kaverit pisti hyvin itsensä likoon, paalutti Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.

Lukko jatkaa pelejään heti keskiviikkona, kun Kivikylän Areenalle saapuu SaiPa.

Maalit:

3.24 1-0 Anrei Hakulinen (Tomas Gregoire, Roni Sevänen)
46.34 1-1 Ville Leskinen (Brandon Yip, Sami Rajaniemi)
48.09 2-1 Gregoire (Heikki Liedes, Roni Sevänen)
54.36 3-1 Robin Press (Pavol Skalicky, Koivistoinen) yv2
58.18 3-2 Henri Nikkanen (Aleksandr Jakovenko, Jesper Piitulainen) im

Torjunnat:

Lassi Lehtinen: 9+10+10 = 29
Sami Rajaniemi: 5+8+3 = 16

Jäähyt:

Lukko: 7×2 min
Jukurit: 7×2 min

Kierroksen muut ottelut:

Ässät – JYP 3-0 (1-0, 1-0, 1-0)
HIFK – SaiPa 1-3 (0-1, 1-0, 0-2)
Kärpät – TPS 2-1 vl (1-0, 0-0, 0-1, 0-0, 1-0)
ratkaisija: Jussi Jokinen
Pelicans – Tappara 3-4 (1-0, 1-2, 1-2)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuvat: Jouni Mikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi