Lukolle piste katastrofaalisen avauserän jälkeen

Lukko ja SaiPa tarjoilivat vauhdikkaan kiekkoillan Kivikylän Areenan yleisölle. (kuva: Jouni Mikola)

Lukko ja SaiPa tarjosivat vauhdikkaan ja viihdyttävän kiekkoillan. Ottelu ratkesi vasta voittomaalikilpailussa ja siinä lappeenrantalaissankariksi nousi Ahti Oksanen. Näin loppunumeroiksi kirjattiin 4-5 (0-3, 2-0, 2-1, 0-0, 0-1).

Lukko pääsi avauserässä kolmesti yrittämään ylivoimalla, mutta kertaakaan ei verkko Frans Tuohimaan takana heilunut.

SaiPa puolestaan onnistui kolmesti, kun vuorollaan kiekon Oskari Setäsen taakse toimittavat Cody Kunyk, Brenden Kichton sekä Tyler Morley. Morleyn maali myös riitti Setäselle, maalille luisteli Lassi Lehtinen, joka oli ollut viimeksi tositoimissa 8.12. pelatussa KalPa-ottelussa.

Avauserän aikana Lukko myös ilmoitti, että puolustaja Tarmo Reunanen jatkaa seuraavat kaksi kautta raumalaisseurassa.

Lukko laittoi ison vaihteen silmään

Toiseen erään Lukko tuli pyörremyrskyn ja saikin kavennettua eron vain yhteen maaliin. Raumalaisonnistujat olivat Brandon DeFazio ja Eetu Koivistoinen.

Erän painopisteestä kertoo jotain se, että Lassi Lehtinen selvisi kuudella torjunnalla, kun taas Tuohimaan vastaava lukema oli 13.

Lukko tuli väkisin tasoihin

SaiPa siirtyi uudelleen kahden maalin johtoon, kun kolmatta erää oli pelattu kuutisen minuuttia. Siirretyn rangaistuksen aikana syntyneen osuman viimeisteli Kichton.

Lukolla oli SaiPan neljännen maalin useampikin hyvä paikka, mutta aina vain Tuohimaa selvisi. Kertaalleen toki myös Lehtinen nollasi lappeenrantalaishyökkääjän läpiajon. Lukko tuli tasoihin aivan loppuhetkillä tekemällä kaksi maalia pelatessaan ilman maalivahtia. Osumat viimeistelivät Jakub Krejcik ja Heikki Liedes. Liedeksen osuma oli myös ylivoimamaali.

Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan voittolaukauskilpailusta. Voittomaalikilpailussa ainoa onnistuja oli SaiPan Ahti Oksanen.

– Voittaminen kulttuuria pitää vielä opetella. Joukkueen pitää aina pysty nollaamaan kaikki tilanteet, totesi Lukon päävalmentaja Pekka Virta.

– Ylivoimapeli ei vain ota toimiakseen, no Kouvolassa se toimi, Virta jatkoi.

Maalit:

8.40 0-1 Cody Kunyk (Robin Salo, Ville Koho) yv
14.35 0-2 Brenden Kichton (Topi Nättinen, Kunyk)
17.23 0-3 Tyler Morley (Ahti Oksanen)
24.08 1-3 Brandon DeFazio (Jakub Krejcik, Janne Niskala) yv
31.30 2-3 Eetu Koivistoinen (Krejcik, Ville Petman)
45.46 2-4 Kichton (Oksanen, Morley) sr
57.21 3-4 Krejcik (Heikki Liedes, Koivistoinen) im
58.40 4-4 Heikki Liedes (Arttu Isomäki, Tarmo Reunanen) yv, im
65.00 4-5 Oksanen rl

Torjunnat:

Oskari Setänen: 4+-+- = 4
Lassi Lehtinen (17.23): 0+6+6+2 = 10

Frans Tuohimaa: 11+13+7+1 = 32

Jäähyt:

Lukko: 3×2 min

SaiPa: 6×2 min

Yleisöä:

3 548

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi