
Lukko kaatoi torstaina Kivikylän Areenalla jatkoajalle venyneessä ottelussa KooKoon maalein 5-4 (2-0, 2-0, 0-4, 1-0). Raumalaisten tehomiehenä hääri Pathrik Westerholm, joka nakutti tehot 2+2
Lukko iski avauserän ensimmäiseen yhdeksään minuuttiin kahdesti, kun sekä Jakob Stenqvistin että Pathrik Westerholmin lämärit upposivat Nick Malikin selän taakse. Malikille ei ollut muuten merkattu tuossa vaiheessa yhtään torjuntaa, kun taas Samuel Harvey oli napsinut Lukon maalilla jo kuusi koppia.
Toista kaksikymppistä oli pelattu 11 ja puoli minuuttia, kun Sebastian Repo tarjoili todellisen nallekarkin takakulmalle, ja sieltä Pathrik Westerholm sai nostaa kiekon rauhassa maalin kattoon. Erää oli jäljellä 43 sekuntia, kun Tarmo Reunanen sivalsi lämärillään kiekon verkkoon.
KooKoo onnistui rikkomaan kuparisensa ylivoimalla, kun Radek Koblizek pääsi tykittämään b-pisteiden välistä kiekon täysin vapaasti Harveyn selän taakse. Erää oli pelattu 12 minuuttia, kun Eero Teräväinen toi vieraat lämärillään kahden maalin päähän. Kouvolaiset iski kaksi maalia pelatessaan ilman maalivahtia ja niistä molemmista vastasi Linus Andersson. Syöttöpisteet noihin molempiin kuittasivat Arttu Ilomäki ja Charles-Edouard D’Astous.
Ponthus Westerholm ratkaisi ottelun laukomalla takakulmaan, kun jatkoaikaa oli jäljellä 53 sekuntia.
– Kaveri sai momentumin siitä ekasta maalista, ja me puolestamme lopetimme pelaamisen. No kaksi pinnaa tuli, mutta kyllä tämä vähän häviöltä tuntuu. Meidän pitäisi ehkä pelata ”Taren” (Tarmo Reunanen) kanssa pelata yhdessä vähän useammin, kun nyt tuntuu uppoavan. No nyt ”Tarelta” juuri sopivan korkuinen veto. Yksi peli vielä ennen taukoa ja kyllähän tuo tauko tulee hyvään väliin, vaikka ei tuo pelimäärä kauheasti paina. Kokoajan meillä on ollut treeneissä ihan hyvä taso, totesi Lukko-puolustaja Niclas Almari.
Maalit:
1.56 1-0 Jakob Stenqvist (Henri Ikonen)
8.55 2-0 Pathrik Westerholm (Tarmo Reunanen, Brayden Burke)
31.21 3-0 Pa. Westerholm (Sebastian Repo, Burke)
39.16 4-0 Tarmo Reunanen (Niclas Almari, Pa. Westerholm)
41.59 4-1 Radek Koblizek (Petter Emanuelsson, Arttu Ilomäki) yv
52.01 4-2 Eero Teräväinen (Ari Gröndahl, Teemu Enberg)
58.35 4-3 Linus Andersson (Charles-Edouard D’Astous, Ilomäki)
59.13 4-4 Andersson (Ilomäki, D’Astous)
64.04 5-4 Ponthus Westerholm (Pa. Westerholm)
Torjunnat:
Samuel Harvey: 11+4+7+1
Nick Malik: 6+10+1+0
Jäähyt:
Lukko: 4×2 min
KooKoo: 3×2 min
Yleisöä:
2 652
Kierroksen muut ottelut:
HIFK – HPK 3-0 (0-0, 1-0, 2-0)
Ilves – Kärpät 0-4 (0-2, 0-1, 0-1)
JYP – Sport 3-2 (1-0, 1-2, 1-0)
Teksti ja kuva: Jouni Mikola
X: @JouniMikola
Views: 31
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?