Lukko naarasi paluumuuttajan maalilleen

Rauman Lukko ja Oskari Setänen ovat solmineet kahden vuoden sopimuksen. Näin lauantaina 24 vuotta täyttävä Setänen kantaa Lukko-paitaa kevääseen 2020.

Raumalaisseuran päävalmentaja Pekka Virta on tyytyväinen, kun joukkue saa paluumuuttajan rivistöönsä.

– Oskari on edelleen nuori pelaaja, joka sopii meidän tulevaisuuden ajatuksiimme. Hän muodostaa yhdessä Lassi Lehtisen kanssa hyvän ja nuoren maalivahtikaksikon. Oskari on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan voittavassa joukkueessa. Jos meillä on tietylle pelipaikalla kaksi yhtä vahvaa vaihtoehtoa, niin siinä tapauksessa nämä Lukon junioripolun läpikäyneet pelaajat ovat etusijalla, Virta sanoo.

Setäsen positiivisella olemuksella on myös oma merkityksensä joukkueessa.

– Hän on pidetty pelaaja, josta olen kuullut pelkästään hyvää. Tämä meidän päivittäinen elämämme ei kuitenkaan ole ainoastaan vain jääkiekon pelaamista, joten myös pelaajan persoonalla on iso painoarvo. Hänen olemuksensa ja kaikki tekemisensä lähtevät iloisuudesta ja kovasta harjoittelumoraalista. Ne ovat tärkeitä asioita joukkueen sisällä.

Setänen on myös itse hyvillä fiiliksillä palatessaan kolmen TPS-vuoden jälkeen takaisin Raumalle.

– Todella innostuneet fiilikset päästä pukemaan jälleen Lukon paita päälle. Vaikka seura on tuttu, niin onhan siellä paljon uutta juttua. Lukolla on varmasti vahva halu ja tavoite nousta taas yhdeksi niistä seuroista, jotka kuuluvat vakituisesti pudotuspeleihin, Setänen kertoo.

– Henkilökohtaisesti tavoitteena on ottaa se seuraava askel uralla. Se ei vielä riitä, että olen onnistunut vakiinnuttamaan paikkani Liigassa, vaan nyt tähdätään sinne kärkeen. Tavoitteet on kovat, mutta uskon, että Lukko on minulle se paras paikka kehittyä.

Setänen teki liigadebyytinsä Lukko-paidassa kaudella 2013 – 14 ja 184 senttinen sekä 80 kiloinen maalivahti on pelannut Liigaa Lukon TPS:n lisäksi lainalla Porin Ässissä.

– Matkalta on varmasti tarttunut paljon hyviä juttuja, jotka ovat kasvattaneet minua pelaajana ja ihmisenä. Kokemuksen kautta yksi isoimmista asioista on kehitys henkisellä puolella. Aika TPS:ssä opetti paljon.

– Alku Turussa ei omalta osaltani mennyt täysin nappiin, mutta sain taisteltua itseni pelaavaksi maalivahdiksi. Pääsin olemaan mukana taistelemassa Liigan runkosarjan kärkipaikoista ja vaikka sitä menestystä ei pudotuspeleissä tullut, niin se opetti paljon voittamisen kulttuurista. Myös pudotuspelikokemuksella on oma arvonsa, tiedän mitä se maailma on ja mitä vaatii päästä sinne huipun ytimeen.

Setäsen palkintokaapista löytyvät A-nuorten SM-pronssi vuodelta 2013 sekä Mestis-hopea Mikkelin Jukureissa 2014. Panelian Raikkaan kasvatti on pelannut viisi nuorten ja 11 poikien maaottelua.

Toukokuun puolivälin jälkeen Lukon harjoituksiin liittyvällä Setäsellä on pukukopissa entuudestaan muutama tuttu pelaaja.

– Joo on niitä ainakin Fribergin Jere ja Seväsen Roni, kun heidän kanssa olen pelannut jo junnuajoista. Liedeksen Heikki on puolestaan tuttu kaveriporukoista. Onhan siellä myös se kokeenempi osasto Ville Vahalahti, Janne Keränen ja Janne Niskala sekä kumppanit.

– Kaiken kaikkiaan porukka on kuitenkin muuttunut paljon ja paljon on uusia kasvoja, mutta sehän tässä onkin aina hienoa, että pääsee tutustumaan uusiin jätkiin, sanaili Setänen lopuksi.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Lähde: Rauman Lukon tiedote

Views: 190

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi