
Lukko kärsi lauantaina Kivikylän Areenalla sekavan esityksen jälkeen tappion HPK:lle numeroin 2-3 (1-0, 0-2, 1-1). Raumalaisjoukkueen menetti pisteiden lisäksi myös Ville Vahalahden, Lauri Tukosen sekä Jyri Marttisen.
Avauserässä Lukko koki kaksi takaiskua, kun sekä Ville Vahalahti että Lauri Tukonen poistuivat kesken kaiken pukukoppiin. Erä oli vauhdikasta kiekkoa ja siitä osoituksena se, että Kaapo Kähkönen ja Emil Larmi torjuivat erässä yhdeksän kertaa.
Lukko onnistui myös kerran ohittamaan Larmin, kun Janne Keränen toimi hienon hyökkäyksen päättäjänä. Maalin toisena syöttäjänä toimi Janne Väyrynen ja tuo piste oli Väyrysen ensimmäinen liigassa.
HPK tuli rinnalle ja meni ohi
Kakkoserässä HPK onnistui tasoittamaan erän seitsemännellä minuutilla, kun Janne Lahti laittoi maalin kulmalta kiekon verkkoon. Maali oli käytännössä ylivoimamaali, sillä Simo-Pekka Riikola vapautui boksista vain hetki aiemmin.
Lukolta tippui tässäkin erässä mies ja nyt oli vuorossa puolustaja Jyri Marttinen. Erä oli vanhentunut 16. minuutille, kun Niclas Almari laukoi hämäläiset johtoon.
Lukon kiri jäi kesken
Otto Paajanen vei heti päätöserän alkuminuuteilla kerhon jo kahden maalin karkumaatkalle. Lukko onnistui kaventamaan nelisen minuuttia ennen loppua, kun puolustaja Petteri Nikkilä ohjasi Arttu Ilomäen laukauksen omaan verkkoon.
Lukko pääsi yrittämään vielä erän lopulla ylivoimalla, mutta kiekkoa ei maaliin saatu edes kuudella neljään vastaan pelatessa. Näin pisteet lähti HPK:n mukana Kanta-Hämeeseen.
– Pelattiin hyvä jääkiekko-ottelu. Oltiin aktiivisia ja ansaittiin voitto. Olimme vahvoja, no tohon loppuun tuli tuo hyökkäyspään jäähy ja Lukko sai vähän onnekkaankin maalin. Olen todella tyytyväinen, että saatiin tähän paikkaan tuollainen suoritus, joten toivo elää vielä, sanaili HPK-käskijä Antti Pennanen.
– Tämä negaatio pitää kääntää voitoksi eikä odottaa vain, että jos joku tekisi. Tässä on kuitenkin pitkä historiikki ja täytyy kaivaa se viime kausikin vähän esiin, sillä tässäkin nähdään varmasti samantyyppisiä asioita. Nyt täytyy pistää asiat oikeaan perspektiiviin, että päästään taas nauttimaan kiekosta. Nyt on kova paikka ja kova koulu, mutta tästä opimme varmasti tulevaa ajatellen, totesi Lukko-luotsi Pekka Virta.
Maalit:
7.20 1-0 Janne Keränen (Janne Väyrynen, Arttu Ilomäki)
26.13 1-1 Janne Lahti (Teemu Turunen, Robert Leino)
35.24 1-2 Niclas Almari (Turunen, Otto Paajanen)
43.28 1-3 Paajanen (Turunen, Lahti)
56.02 2-3 Ilomäki (Teemu Ramstedt, William Wrenn) yv
Torjunnat:
Kaapo Kähkönen: 9+6+6 = 21
Emil Larmi: 9+7+12 = 28
Jäähyt:
Lukko: 3×2 min
HPK: 5×2 min
Yleisöä:
3 421
Kierroksen muut ottelut:
Ässät – Tappara
TPS – Pelicans
KalPa – JYP 4-3
Kärpät – HIFK 1-4
SaiPa – KooKoo 4-0
Jukurit – Ilves 5-2
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 152
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?