Lukko jatkoi putkeaan HPK:n kustannuksella – HIFK katkaisi Tapparan vastaavan

Lukko voitti HPK:n perjantaina Rinkelinmäellä pelatussa ottelussa maalein 3-1 (2-1, 0-0, 1-0). Voitto oli raumalaisille jo kahdeksas peräkkäinen. Nordenskiöldinkadulla puolestaan HIFK katkaisi Tapparan yhdeksän ottelun voittoputken, sillä helsinkiläisten kotivoitto kirjattiin luvuin 4-3 (3-3, 0-0, 1-0).

Lukko aloitti maalinteon, kun avauserää oli pelattu reilut kahdeksan minuuttia. HPK:n avaus meni suoraan Ondrej Slovacekin lapaan. Harri Kainulainen sai tuon jälkeen kiekon b-pisteiden väliin, eikä mies armahtanut entistä seuraansa, kun paikan kerran. Pari minuuttia myöhemmin Michael Joly hyödynsi puolestaan Lukko-puolustuksen virheen tasoittaen pelin. Lukko siirtyi uudelleen johtoon kolmisen minuuttia ennen erätaukoa, kun Matthew Abt pääsi tykittämään sydämensä kyllyydestä vastapalloon.

Toinen erä jäi maalittomaksi, mutta peli myös tasaantui ensimmäisestä, sillä Daniel Lebedeff torjui 40 minuutiin aikana yhteensä 26 (16+10) kertaa, kun taas Artjom Zagidullinille kertyi samassa ajassa kahdeksan (0+8) koppia.

HPK:lle avautui paikka kolmisen minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä, kun Thomas Gregoirelle vihellettiin huitomisjäähy. Isäntäjoukkue ei pystynyt kuitenkaan hyödyntämään tuota ylivoimaansa. Sebastian Repo ratkaisi ottelun laukomalla kiekon tyhjään HPK-maaliin 32 sekuntia ennen loppua.

– Ensimmäinen erä oli oikein hyvä. Me pystyimme jatkamaan sitä pelaamista, mitä olemme viime aikoina tehneet. Toisessa erässä vähän karkaili ja vaihdoista tuli ylipitkiä, paalutti Lukko-luotsi Marko Virtanen.

Maalit:

7.18 0-1 Harri Kainulainen (Ondrej Slovacek)
9.11 1-1 Michael Joly (Tommi Tikka)
17.12 1-2 Matthew Abt (Thomas Gregoire)
5928 1-3 Sebastian Repo tm

Torjunnat:

Daniel Lebedeff: 16+18+5 = 31
Artjom Zagidullin: 0+8+5 = 13

Jäähyt:

HPK: –
Lukko: 2×2 min

Jere Innala löi Tapparan putken poikki

HIFK – Tappara 4-3 (3-3, 0-0, 1-0)

Nordenskiöldinkadun avauserässä verkot heiluivat oikein kunnolla, sillä molemmat osuivat kolmesti. Helsinkiläisiltä maalinteossa kunnostautuivat Sebastian Dyk, Olli Palola sekä Teemu Tallberg. Tapparan onnistujat olivat puolestaan Sami Moilanen, Patrik Virta ja Casimir Jürgens.

Helsingissäkin menivät luukut kiinni avauserän ilotulituksen jälkeen. HIFK oli lievästi painostavampi osapuoli, sillä Tapparan Christian Heljanko ehti tositoimiin 11 kertaa, kun taas virkaveli Niilo Halonen selvisi kuudella kopilla.

Jere Innala ratkaisi pelin, kun kolmatta erää oli pelattu 14 ja puoli minuuttia.

Torjunnat:

Niilo Halonen: 7+6+8 = 21
Christian Heljanko: 8+11+10 = 29

Jäähyt:

HIFK: 3×2 min
Tappara: 2×2 min

Kierroksen muut ottelut:

Ässät – Kärpät 1-4 (0-0, 0-1, 1-3)
Pelicans – KalPa 1-3 (0-0, 0-2, 1-1)
Sport – Jukurit 4-5 vl (2-1, 0-3, 2-0, 0-0, 0-1)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 50

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi