Lukko iski keskiviikkona kiekon Pelicansin verkkoon yli- ja alivoimalla ja nuo kaksi maalia riittivätkin kolmeen pisteeseen, sillä Leevi Tukiainen oli ainoa Pelicansin onnistuja. Näin lahtelaisten tappioputki venyi jo neljän ottelun mittaiseksi.
– Tulimme johtoasemassa toiseen erään ja tänään myös sen pitämään. Olemme pyrkineet siihen, että pystyisimme aloittamaan kotona hyvin, kommentoi Lukko-luotsi Marko Virtanen.
Ottelua ehdittiin pelata ainoastaan kolme minuuttia, kun hallin palohälytin pärähti soimaan. Tuon seurauksena yleisö ja pelaajat poistuivat hetkeksi hallista, mutta melko nopeasti tilanne normalisoitui ja peliä päästiin jatkamaan.
Palohälytyksen lisäksi erässä Lukko yhden kaksiminuuttisen ja Pelicans puolestaan kaksi. Kaksikymppisellä mentiin vauhdikkaasti päästä päähän eikä juurikaan träppiä nähty. Lukko ehti pyörittämään toista ylivoimaansa pari minuuttia ennen loppua vain kuusi sekuntia, kun Julius Mattilan laukaus yläkaarelta upposi hieman helponlaisesti etukulmasta verkkoon.
Toisen erän ainoat tilastomerkinnät kakkoset molemmille ja peli oli muuten samanlaista vauhdikasta päästä päähän luistelua kuin ensimmäinenkin. Montaakaan ihan huippuluokan maalintekopaikkaa ei kaksikymppisen aikana ollut, no Lukko ehti hukkaamaan ylivoimallaan yhden avoimen paikan.
Kolmatta erää ehdittiin pelata ainoastaan 11 sekuntia, kun Gabriel Fontaine käänsi päädystä maalille ja Henri Ikonen pamautti kiekon verkon perukoille. Maali oli kaikenlisäksi alivoimamaali. Viisi minuuttia myöhemmin Leevi Tukiainen onnistui maalin kulmalta rikkomaan lahtelaisten kuparisen. Pelicans pääsi kolmisen minuuttia ennen loppua ylivoimalle ja painoi tuon jälkeen ilman maalivahtia. Maalia lahtelaiset eivät kuitenkaan onnistuneet tekemään ja niin pisteet jäivät Raumalle.
– Lukko oli varmaan pelillisesti juuri tuon verran meitä parempi. Meillä on maalinteon tehokkuuden kanssa tekemistä, paalutti Pelicansin päävalvalmentaja Tommi Niemelä.
Maalit:
17.55 1-0 Julius Mattila (Thomas Gregoire, Sebastian Repo) yv
40.11 2-0 Henri Ikonen (Gabriel Fontaine, Niclas Almari) av
44.56 2-1 Leevi Tukiainen (Lukas Jasek, Ben Blood)
Torjunnat:
Artjom Zagidulin: 9+5+4 = 18
Patrik Bartosak: 4+8+4 = 16
Jäähyt:
Lukko: 4×2 min
Pelicans: 3×2 min
Yleisöä:
3 932
Illan muut pelit:
Jukurit – Kärpät 0-4 (0-0, 0-2, 0-2)
HIFK – JYP 1-2 ja (0-0, 1-0, 0-1, 0-1)
Ratkaisija: Reid Gardiner 61.04
HPK – KalPa 6-2 (1-1, 3-1, 2-0)
Ässät – SaiPa 4-2 (1-1, 1-1, 2-0)
Teksti ja kuva: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 40
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?