Lukko aiheutti Lappeenrannalle kahdeksannen perättäisen tappion

Lukko voitti koleassa kesäillassa Lappeenrannan Pesäysit numeroin puhtaasti 2-0 (2-0, 5-2). Säästä huolimatta Topteam-Areenalle oli saapunut yleisöä lähes 700 silmäparia.

Ensimmäisellä jaksolla Lukon onnistujat mailan varressa oli Inka Pietilä ja Teea-Kaisa Vikiö. Kotiin puolestaan kipaisivat Jokisen sisarukset Laura ja Niina. Lukko iski nuo juoksut kahteen ensimmäiseen vuoroon eikä Lappeenranta onnistunut yritykistään huolimatta rikkomaan edes kuparistaan.

– Vähän oli uninen alku, kuten on ollut muissakin peleissä. Emme saaneet oikein mitään aikaan. Toisella jaksolla annoimme siihen alkuun liikaa juoksuja, mutta hyvin tulimme kuitenkin mukaan, vaan eipä se ei riittänyt, totesi Pesäysien ykköspalkittu Marianne Penttinen.

– Ihan mukava on pelata. Toisen jakson alkuun saimme kivan määrän juoksuja, mutta sitten tuli muutama hölmö virhe. Keskittyminen vähän taisi herpaantua hyvän alun jälkeen, kommentoi puolestaan Lukon ykkönen Eeva Mäki-Maukola.

Lukko avasi viidellä juoksulla

Toisen jakson ensimmäiseen tasoittavaan Lukko täräytti sitten viisi juoksua ja ottelu oli käytännössä ratkaistu. Pesäysit tosin kavensi vielä parilla juoksulla, mutta lähemmäs lappeenrantalaiset eivät päässeet.

Lukolta mailan varressa onnistuivat Pietilä, Vikiö, Venla Olli, Kaisa-Maija Rosvall ja Jenna Kammi-Rahnasto. Kotiin puolestaan ehättivät Kati Tanhua, Niina Jokinen, Enni Kylä-Kause, Vikiö ja Olli. Lyöjäjokeri Vikiölle tuotu juoksu oli kauden ensimmäinen, kun huomioidaan sekä Superpesiksen että Ykköspesiksenkin pelit. Lyötyjä ennen tätä iltaa Vaasasta Raumalle siirtyneellä Vikiöllä superissa oli kaksi eli nainen tuplasi tuon määrän Pesäysien kustannuksella. Ykköspesiksen puolella hän on iskenyt 20 juoksua vastustajan kentästä.

Lappeenrantalaisonnistujat mailan varressa oli Katriina Luoma ja Anna Hellsten. Kotiin kipittivät Marianne Roiha ja Niina Nukarinen.

– Kaveri oli selvästi parempi ja ansaitsi voiton. Toisen jakson alussa he pääsivät vähän helpolla reiluun johtoon. Siima oli vähän liian pitkä meidän tämän hetken sisäpeliämme vastaan, mutta nyt vain uutta matoa koukkuun. Runkosarjaa on vielä paljon jäljellä ja kaikkemme tehdään, että jatkosarjaan päästäisiin, sanaili Pesäysien pelinjohtaja Ville Lantta.

– Meillähän on nyt jo oikein voittoputki, naurahti Lukon pelinjohtaja Tuomo Pekkala.

– En tiedä mitä tuossa toisen alun viiden juoksun jälkeen tapahtui, kun aloimme lyömään suoraa koppia ja joku huusi väärää. Me teimme oman pelimme ihan itse vaikeaksi. Puhuimme kopissa tauolla, että tehdään tähän nyt historiallinen vuoro. No me teimme varmaan siihen eniten juoksuja. En tiedä tuliko sen jälkeen hyvän olon tunne vai mikä, mun piti vähän rauhoitella, että eihän tässä mitään hätää ole, jatkoi Pekkala.

Palkitut:

Lukko:

I: Eeva Mäki-Maukola
II: Niina Jokinen

Pesäysit:

I: Marianne Penttinen
II: Susanna Alava

Seinäjoki voitti illan toisessa pelissä Kajaanin 1-0 (4-2, 2-2)

Miesten pelit tiistai-iltana:

Kankaanpää – Kitee 2-0 (3-2, 5-3)
Kempele – Oulu 2-0 (7-3, 13-6)
Koskenkorva – Sotkamo 2-1 s (1-2, 2-1, 1-0)
Kouvola – Seinäjoki 1-0 (6-0, 2-2)
Joensuu – Imatra 2-0 (1-0, 5-2)

Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi