Liverpool otti ensimmäisen kiinnityksen matkalla Kiovaan

Anfield Roadilla nähtiin tiistai-iltana melkoinen maalikimara, kun Liverpool ja AS Roma ottivat yhteen Mestarien Liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa. Ottelu päättyi Liverpoolin voittoon 5-2 (2-0). Liverpoolin tähtinä tuikki Mohamed Salah ja Roberto Firmino kahdella maalilla ja kahdella syötöllä.

Vauhdikkaan alun jälkeen Liverpool koki pahan takaiskun, kun Alex Oxlade-Chamberlain joutui jättämään kentän loukattuaan polvensa. Oxlade-Chamberlainin tilalle kentälle juoksi Georginio Wijnaldum. Neljävitonen oli vanhentunut tuossa vaiheessa 18 minuuttia.

Puoliaika jatkui vauhdikkaana ja avausmaali nähtiin 36. minuutilla, kun Mohamed Salah laittoi sellaisen putoavan lehden 16-rajoilta Allissonin selän taakse. Maali oli egyptiläiselle jo kauden 42. Hieman tuon jälkeen Dejan Lovren puski poikkiputken kautta yli. Lovren oli jätetty kulmuritilantilanteessa täysin yksin.

Salah iski uudelleen 45. minuutilla, ja tähänkin osumaan esityön teki brasilialainen taituri Roberto Firmino. AS Roman hallitsi alkua, mutta Aleksandar Kolarov ja Kevin Strootman eivät onnistuneet toimittamaan palloa Loris Kariusin taakse.

Maali-ilottelua Anfieldillä

Toista puoliaikaa oli pelattu kymmenisen minuuttia, kun Liverpoolin “pikajunat” iski taas. Salah nousi oikealta syöttäen vitosen viivalle Sadio Manelle, joka laittoi pallon varmasti verkkoon. Seuraavaa osumaa saatiin odottaa kuutisen minuuttia ja jälleen alustuksen teki Salah, jonka syötön takatolpalta laittoi sisään Firmino.

Liverpool jatkoi ilotulitustaan reilu kaksikymppiä ennen päätösvihellystä, kun Firmino nousi korkeimmalle James Milnerin antamaan kulmuriin ja niinpä pallo oli viidennen kerran Allissonin selän takana. Viitisen minuuttia tuosta AS Romalla oli paikkansa, kun Patrick Schickin pusku suuntautui alakulmaan, mutta Karius sai näppinsä väliin.

Roomalaiset onnistuivat tekemään vierasmaalin 81. minuutilla, kun Edin Dzeko onnistui viimeistelyssään vitosen viivalta. Nelisen minuuttia myöhemmin Diego Perotti toi vieraat kolmen maalin päähän rangaistuspilkulta. Rankkari tuomittiin, kun pallon osui Milnerin käteen.

Jatkossa maaleja ei enää nähty ja niinpä ensi viikon keskiviikkona Rooman Stadio Olimpicolla jatketaan numeroista 5-2.

Maalit:

36. 1-0 Mohamed Salah (Roberto Firmino)
45+1 2-0 Salah (Firmino)
56. 3-0 Sadio Mane (Salah)
61. 4-0 Firmino (Salah)
69. 5-0 Firmino (James Milner)
81. 5-1 Edin Dzeko (Radja Nainggolan)
85. 5-2 Diego Perotti rp

Kokoonpanot:

Liverpool: Karius | Robertson, Van Dijk, Lovren, Alexander-Arnold | Milner, Henderson, Oxlade-Chamberlain (18. Wijnaldum) | Mane, Firmino (90+3 Klavan), Salah (75. Ings)

AS Roma: Allisson | Jesus (67. Perotti), Manolas, Fazio | Kolarov, Strootman, De Rossi (67. Gonalos), Florenzi | Nainggolan, Under (46. Schick) | Dzeko

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi