Suomi kaatoi Ruotsin jääkiekon Karjala-turnauksen viimeisenä päivänä 3-0. Perinteisen isänpäivän ottelun voittomaali kirjattiin Ville Leskisen nimiin, joka oli myös nuorukaisen uran ensimmäinen maajoukkuemaali miesten tasolla.
– Tosi hyvältä tuntui. Molemmat pelit rullasi meidän kentällä aika iloisesti, niin oli siistiä tehdä itsekin maali. Sain (Arttu) Ruotsalaiselta todella hienon syötön siinä, Leskinen mietti.
Oulun Kärpissä pelaava 24- vuotias Leskinen debytoi miesten maajoukkueessa Karjala-turnauksessa ja pelasi ensimmäisen ottelunsa lauantaina Tshekkiä vastaan. Pistetili aukesi sitten sunnuntaina Ruotsia vastaan, kun oululainen iski maalin ja syötti sen lisäksi yhden.
– Aika helppo se oli hypätä maajoukkueen mukaan. Kokeneemmat pelaajat ottivat hyvin mukaan ja sitten huomasi alusta asti, että pärjäsin ihan hyvin. Sitten kun löydettiin vielä kentässä yhteinen sävel, niin se auttoi tosi paljon, Leskinen tuumasi.
Leskisen lisäksi viikonlopun onnistujiin kuuluu ehdottomasti miehen seurakaveri Veini Vehviläinen, joka pelasi turnauksessa kaksi maalia ja piti molemmissa otteluissa myös maalinsa puhtaana.
– Hyvä startti oli, vaatimaton Vehviläinen tokaisi.
Vaatimattomuus on valttia, mutta Vehviläinen teki jotain sellaista, jota ei kovin usein olla maajoukkueessa debytanttimaalivahdeilta nähty. Mies pelasi turnauksessa kaksi peliä ja torjuntaprosentti niiden jälkeen oli täydet sata prosenttia.
– Vehviläinen pelasi kaksi nollapeliä, niin se oli hieno debyytti, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kehui nuorta Leijonamaalivahtia.
Seuraavan kerran maajoukkuepaitoja puetaan päälle joulukuussa, jolloin pelataan perinteinen Venäjän turnaus. Suomi pelaa ensimmäisen ottelun tuosta turnauksesta Tampereella 13. joulukuuta, jolloin samassa yhteydessä jäädytetään Leijonakapteeni Timo Jutilan pelipaita.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
Views: 499
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?