Leijonien taistelu ei riittänyt Yhdysvaltoja vastaan

Suomi kärsi turnauksen ensimmäisen tappion Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu sai Leijonien kannalta erittäin synkän alun, kun vastustaja lätkäisi kiekon maaliin alle minuutissa, mutta Suomi kasasi rivinsä todella hienosti ja taisteli ottelun aina jatkoajalle asti, jossa Dylan Larkin iski USA:n 3-2 voittomaalin ajassa 63.47.

Ottelu alkoi Suomen maalivahdin Veini Vehviläisen kannalta todella synkkien pilvien alla. Pelikello pysähtyi Yhdysvaltojen maalin merkiksi ajassa 0.50, kun Brady Skjei pääsi yllättämään Vehviläisen ensimmäistä kertaa.

Leijonat joutuivat avauserässä uuteen tilanteeseen, kun USA painosti todella kovalla sykkeellä. Tästä johtuen Yhdysvallat onnistui luomaan vaarallisia tilanteita ja Suomi oli alakynnessä. Leijonat joutui erän puolessa välissä jo kahden maalin takamatkalle, kun Johny Gaudreau ujutti kiekon Suomen maaliin.

Leijonien tilanne alkoi näyttää jo hieman karulta, mutta maalihanat aukesivat juuri ennen ensimmäisen erän päätöstä. Helpottavan kavennuksen laukoi Harri Pesonen Sakari Mannisen ja Miika Koiviston syötöstä. Maali syntyi ajassa 19.05.

Ottelun kahdessa seuraavassa erässä kentällä nähtiin hienosti taisteleva Suomi. Leijonien ylivoimapeli oli aktiivista ja tilanteita syntyi. Toisessa erässä Suomi pääsi kaksi kertaa kokeilemaan ylivoimaansa ja toisella kertaa onnisti. Tasoituksen iski Niko Ojamäki. Manninen keräsi toisen syöttöpisteensä, osuman toiseksi syöttäjäksi merkittiin Oliwer Kaski.

Tasalukemissa edettiin aina jatkoajalle saakka. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa ratkaista ottelu. Tällä kertaa USA:n Larkinin laukaus päätti ottelun.

Päävalmentaja Jukka Jalonen oli tietenkin pettynyt tappiosta, mutta samalla hän totesi olevansa tyytyväinen, sillä Leijonien saldo kolmesta ensimmäisestä pelistä on seitsemän pistettä.

-Vähän nihkeä alku oli, mutta sitten pääsimme mukaan. Oli Tossa tonttia tehdä voittomaalikin. Sitten vastustajan voitto ratkesi tuomarivirheeseen, mutta tallaista tämä välillä on Jalonen summasi.

Teksti: Juho Kojima

Kuvat: Kuvakaappaus CMORE SPORTIN lähetyksestä

 

 

Views: 206

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi