Kroatia kaatoi hampaattoman Nigerian

Kroatia kaatoi Nigerian Kaliningrad Stadiumilla numeroin 2-0 (1-0). Ensimmäisessä maalissa epäonnen soturi oli Oghenekaro Etebo ja pelin naulasi rankkarista Luka Modric.

Kroatia ei saanut ekaan puoleen tuntiin pallonhallintaa kunnolla itselleen, sillä Nigeria pystyi rikkomaan onnistuneesti peliä. Ottelun maalitili saatiin kuitenkin auki 33. minuutilla. Andrej Kramarić puski kulmurin jälkeen Oghenekaro Etebon jalkaan, joka epäonnekseen ohjasi sen omaan maaliin.

Tuon osuman jälkeen kroaatit löysivät normaalia peliään paremmin. Aivan ensimmäisen neljävitosen lopulla Nigeria sai vielä paikan, mutta veto vastapalloon osui ensimmäiseen mieheen.

Luka Modric naulasi pilkulta

Toisen puoliajan ekaan kymppiin Nigeria loi muutaman hyvännäköisen tekopaikan, mutta vedot kuitenkin viuhuivat joko yli tai ohi maalin. Ottelu oli edennyt 70. minuutille, kun Kroatialle vihellettiin rangaistuspotku kulmapotkutilanteen jälkeen. Tilanteesta Nigerian William Troost-Ekong sai varoituksen roikuttuaan vastustajan kaulassa. Luka Modric laukoi rankkarin vuorenvarmasti Francis Uzohon selän taakse.

Kroatian toisen maalin jälkeen Nigeria sai luotua taas muutaman paikan, mutta Danijel Subasic ei ollut yllätettävissä.

Maalit:

33. 1-0 Oghenekaro Etebo (oma maali)
71. 2-0 Luka Modric (rp)

Kokoonpanot:

Kroatia: Subašić | Strinić, Vida, Lovren, Vrsaljko | Rakitić, Modrić | Perišić, Kramarić (60. Brozovic), Rebić (78. Kovacic) | Mandžukić (86. Pjaca)

Nigeria: Uzoho | Idowu, Balogun, Troost-Ekong, Shehu | Etebo, Ndidi | Iwobi (62. Musa), Obi Mikel (Nwankwo), Moses | Ighalo (76. Iheanacho)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi