
Suomi löysi maalijyvänsä vihdoin Norjaa vastaan, vaikka alku näyttikin hieman kankealta ja norjalaiset pääsivät heti alussa täräyttämään johtomaalin. Leijonien peli hieman kipsaantui alussa, mutta solmu aukesi lopulta.
– Totta kai, kun tuollainen maali tulee alkuun, se vähän kipsaa mentaalipuolta. Kaikki sen tietävät, jotka ovat mukana näissä systeemeissä olleet. Se ei ole aina kiva juttu ja siitä lähteä taas pelaamaan rennosti, ja rauhallisesti. Se ei ole aina ihan helppoa, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen totesi.
Jalonen kiitteli kokeneita pelaajia siitä, kuinka Suomi sai nostettua mentaalipuolta tuon takaiskumaalin jälkeen ja pääsi peliin takaisin mukaan.
– Onneksi meillä on paljon kokeneita pelaajia, jotka pystyvät kentällä näyttämään esimerkkiä ja rauhoittamaan peliä, kuten vaikka (Petri) Kontiola. Kontiolan kenttä oli selvästi meidän paras ketju tänään. Huippulaiturit siinä Pakarinen ja Innala laidoilla, aika väkivahvaa toimintaa, Jalonen kiitteli.
Joukkueen konkariosasto näytti mallia, mutta peli kulki myös ensikertalaisilla, sillä nuoresta kaartista useampi onnistui tänään. Jo Kazakstania vastaan maalin tehnyt Anton Lundell teki Suomelle tärkeän johtomaalin, ja uran avausmaalit merkittiin Hannes Björniselle sekä ensimmäistä peliään pelanneelle Kim Nousiaiselle.
– Totta kai se tuntuu hyvälle, antaa itseluottamusta ja vapauttaa jännitystä siinä, kun saa maalin ensimmäiseen peliin, Nousiainen iloitsi.
Kolmen ensikertalaisen onnistuminen samassa ottelussa sai hymyn myös konkaripelaajan kasvoille, ja pelikavereiden keskuudessa kovassa tarinan kertojan maineessa olevan Kontiolan vitsailemaan myös toimittajien edessä.
– Riittääkö kiekot tuolla, kun käydään kaikki kaivamassa mukaan, Kontiola virnuili.
– Ihan mahtava homma, että saadaan laajalla rintamalla onnistumisia, se jeesaa meitä tässä turnauksen edetessä.
Suomella on keskiviikkona välipäivä ja ottelut jatkuvat torstaina, jolloin vastassa on vielä nollakerhossa olevan Italia. B-lohkon kärjessä on Toni Söderholmin valmentama Saksan joukkue ja toisena on Latvia, Suomen noustessa tänään tasapisteisiin ja ottaen kiinnityksen kolmanteen sijaan.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?