Kivikova Buffon nollasi Monacon

Monaco koki karvaan kotitappion Mestarien liigan välierien ensimmäisellä kierroksella Juventusille numeroin 0-2 (0-1). Torinolaisten suurimmat tähdet olivat kahden maalin Gonzalo Higuain ja kahden syötön Dani Alves sekä maalivahti Gianluigi “Gigi” Buffon.

Ekan vartin aikana parhaan paikan Juventusille loi duo Dani Alves – Gonzalo Higuain, mutta tuo päättyi siten, että Higuain ei ylettynyt päällään palloon. Hetki tuosta ja Monacon Kylian Mbappe oli kahdesti nokikkain Gianluigi Buffonin kanssa, mutta molemmilla kerroilla 39-vuotias maalivahtilegenda oli taitavampi.

Higuain oli uudelleen tekopaikassa kulmurin jälkeen 25. minuutilla, mutta tuossa tilanteessa miehen volley lähti vitosen viivan suuntaisesti eikä siis Danijel Subasicin vartioima ollut vaarassa. Muutama minuutti tuosta Torinon vanha rouva iski, kun Alves syötti kantapäällään rangaistusalueen kulmalta Higuainille, joka laukoi suoraan syötöstä pallon verkkoon.

Ensimmäisellä neljävitosella Juventusin kivikova puolustus piti Monacon tavaramerkin suoraviivaisen pyörremyrskymäisen hyökkäyksen kurissa. Jotain vanhan rouvan puolustuksesta kertoo se, että joukkue on pitänyt Mestarien liigassa maalinsa puhtaana lähes 600 minuuttia.

Buffon, Alves ja Higuain

Toisen puoliajan alkuminuuteilla Monacolla oli kaksikin avointa paikkaa, mutta “Gigi” Buffonin maali pysyi aina vain koskemattomana. Ekaan kymppiin ehti myös Subasic kertaalleen pelastamaan joukkueensa takaiskulta.

Vajaan tunnin pelin jälkeen Alves tarjoilee vitosen kulmalle ja Higuain ohjaa pallon toistamiseen Subasicin selän taakse. Tuon Higuain toisen osuman jälkeen Monaco aivan kuin lamaantui eikä saanut enää oikein mitään aikaan.

Monacon kotitappio tietää sitä, että joukkue on ensi tiistaina lähes mahdottoman paikan edessä  Juventus Stadiumilla Torinossa.

Maalit:

29. 0-1 Gonzalo Higuain (Dani Alves)
59. 0-2 Higuain (Alves)

Kokoonpanot:

AS Monaco: Subasic | Sidibe, Jemerson, Glik, Dirar | Lemar (67. Germain), Bakayoko (66. Moutinho), Fabinho, Silva (82. Toure) | Mbappe, Falcao

Juventus: Buffon | Alex Sandro, Chiellini, Bonucci, Barzagli | Marchisio (81. Rincon), Pjanic (89. Lemina), Mandzukic, Dybala, Alves | Higuain (77. Cuadrado)

 

Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola

 

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi