KHL: Jokerit päätti vieraskiertueen hienoon voittoon

Jokerit otti jo kauden viidennen voittonsa. Helsinkiläiset kaatoivat Vityazin vieraissa lukemin 4-1. Jokerit oli kasannut rivinsä keskiviikkona SKA:lle kärsityn tappion jälkeen. Kotijoukkueen maalilla torjunut Joni Ortio ei ollut parhaassa vireessä. Jokerien kannalta tärkeää oli, että Pietarissa joukkueen peliä vaivanneet kiekonmenetykset oli saatu karsittua pois.

Vityazin suomalaisen maalivahdin Joni Ortion viikonloppu ei käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Ottelua oli pelattu vasta hieman yli minuutti, kun Jokerien Brian O´Neil pääsi iskemään vieraat 0-1 johtoon.  Ortion pelaaminen vaikutti koko ottelun ajan epävarmalta. 0-3 tilanteessa näytti hetken siltä, että suomalainen otettaisiin vaihtoon, kun hän oli hörpännyt Marko Anttilan vedon, Ortio vaihdettiin pois maalilta ennen kolmatta erää.

Jokerit oli erittäin vahvoilla erien alussa ja lopussa. Kaikki helsinkiläisten maalit syntyivät kotijoukkueen kannalta vaikeilla hetkillä, sillä vieraat saivat niistä joko hyvän alun erään tai hienon nosteen erätauolle.

Jokerien pelaamista leimasi varmuus. Varsinkin puolustus toimi perjantain ottelussa mainiosti. Vieraiden maalilla pelannut Ryan Zapolski suoriutui urakastaan hyvin, vaikka Vityazin Marek Hrívík onnistuikin laukomaan kotijoukkueen ainokaisen maalin kolmannessa erässä.

Helsinkiläiset ovat aloittaneet kautensa todella mainiosti. Lauri Marjamäen johtama ryhmä hallitsee kuuden pelatun ottelun jälkeen Bobrov Divisioonaa. Joukkue on kerännyt 11 pistettä. Jokerien pelit jatkuvat maanantaina Helsingissä, kun vieraaksi saapuu Traktor.

– Hieno voitto ja hyvä esitys koko joukkueelta. Saatiin kiertueelle hyvä päätös. Oli todella tärkeää, että saimme heti avauserään johdon. Peli oli koko ajan meidän hallinnassa,  Sami Lepistö totesi pelin jälkeen Jokerien haastattelussa.

Teksti: Juho Kojima

Lähde: Jokerien tiedote

Kuva: Pekka Rautiainen/Jokerit

Views: 349

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi