Kazakstan yllätti Saksan – Venäjä nollasi Tanskan

Kazakstan saalisti kolme pistettä kisojen toisella yllätyksellään, sillä joukkue voitti Saksan maalein 3-2 (0-0, 1-2, 2-0). Lohko b:n kärjessä jatkaa Saksa, mutta Kazakstan nousi voitollaan toiseksi.

Ensimmäiseen vitoseen Saksan Jonas Müller kilautti kiekon jo poikkiputkeen, mutta ei sen lähemmäs. Hetki tuosta ja kiekko kilahti Nikita Bojarkinin vartioiman maalin tolppaan. Kumpikin pääsi erässä kertaalleen ylivoimalle, tulosta ei niistäkään tullut.

Toista erää oli pelattu kuusi ja puoli minuuttia, kun Alexander Shin vei Kazakstanin johtoon. Viitisen minuuttia myöhemmin Tom Kühnhackl pamautti pelin tasoihin. Kühnhacklin isähän on takavuosien legendaarinen “Suomen tappaja” Erich “iso-Erich” Kühnhackl. Kuutisen minuuttia ennen erätaukoa Markus Eisenschmid vei Saksan ylivoimalla johtoon. Toinen erä oli täydellisesti Saksan erä, sillä Bojarkinille Kazakstanin maalilla kertyi kahdeksan torjuntaa, kun taas Mathias Niederberger selvisi kolmella kopilla.

Kolmatta erää oli pelattu 31 sekuntia, kun Roman Starchenko tasoitti pelin rangaistuslaukauksesta. Nelisen minuuttia ennen loppua Pavel Akolzin laukoi Kazakstanin johtoon.

Olympic Sports Centerillä samaan aikaan pelatussa ottelussa Venäjä voitti Tanskan maalein 3-0 (0-0, 1-0, 2-0)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi