Kazakstan kylvetti Leijonat

Leijonat kärsi MM-kisojen toisessa ottelussaan tappion Kazaksanille maalein 1-2 (0-0, 1-1, 0-0, 0-0, 0-1). Ottelun suurin sankari oli 50 kertaa torjuntaa Nikita Bojarkin.

Harri Säteri joutui Suomen maalilla ensimmäistä kertaa tositoimiin ajassa 16.41. Leijonat ei kuintenkaan saanut painostuksesta huolimatta maalitiliään auki, mutta ylivoimapelissä joukkueella oli muutama maukas paikka.

– Ketjumme ei ollut vielä parhaimmillaan, mutta joukkue pystyi hyvin välstämään vastustajan pakkeja. Jatkossa meidän pitää olla kärsivällisiä, totesi Arttu Ruotsalainen CMoren haastattelussa.

Leijonien kärsivällisyys palkittiin ajassa 33.24, kun Anton Lundell paluukiekon verkkoon. Ennen Suomen avausosumaa Nikita Bojarkin oli torjunut peräti 25 kertaa, kun taas Säterille koppeja oli kertynyt vain viisi. Kazakstan onnistui tasoittamaan ylivoimalla, kun Kirill Panjukov osui nelisen minuuttia ennen erätaukoa.

– On ollut tosi kova ottelu. Vastassa on hyvä joukkue ja meidän täytyy todellakin töitä, että saamme voiton, sanaili Lundell.

Kolmannessa erässä ei nähty maaleja ja kaksikymppisen suurin sankari oli 21 kertaa torjunut Bojarkin.

Jatkoajalla ei nähty maaleja ja voittomaalikilpailu meni Kazakstanille maalein 3-1. Ratkaisumaalista vastasi Nikita Mihailis.

Naapurihallissa Ruotsi koki jo toisentappionsa, kun Valko-Venäjä voitti länsinaapurimme maalein 1-0 (0-0, 0-0, 1-0).

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 80

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi