SalBa joutui nöyrtymään Salibandyliigassa LaSBille, sillä sunnuntaina Raumalla käyty ottelu päättyi 4-7 (1-4, 1-0, 2-3). Lammilaisista Tuure Ailio teki kolme ja Justus Kainulainen kaksi maalia.
Avauserä oli totaalista lammilaisten hallintaa ja joukkue iskikin pallon neljästi Teemu Kortelaisen taakse. Vieraiden onnistujat oli Justus Kainulainen kahdesti ja Tuure Ailio sekä Lauri Palvaila kertaalleen. SalBan ainokaisen sivalsi Niko Kaerla. Teemu Kortelainen torjui erässä neljästi Lammin Kaapo Kettunen selvisi yhdellä kopilla.
Ei erä silti ihan noin selvä ollut pelillisesti, sillä SalBallakin oli paikkansa, mutta koiralauma ei vain saanut palloa verkkoon. LaSB puolestaan käytti paikkansa tehokkaasti.
– Saatiin hyvä lähtö peliin, kun voitettiin eka erä 4-1. Toka erä oli semmoinen kuin meiltä on usein ollut, mutta kolmannessa palattiin sitten taas tasollemme. Kaverit tappoi hyvin alivoiman, totesi kolme maalia laukonut Tuure Ailio.
– Hyvä tulo Justukselta (Kainulainen) ottaen huomioon, että kaveri pelasi tänään kauden ekan ottelunsa. Hän pelasi tänäänkin tosin vielä vähän puolikuntoisena, sanaili Lammilaisten valmentaja Teemu Varis.
Kaapo Kettunen kesti tulituksen
Toinen kaksikymppinen olikin sitten melko selvää SalBan hallintaa, mutta kymmenen kertaa torjunut Kettunen joutui antautumaan vain Erik Härkösen laukaukselle. Justus Kainulainen pääsi yrittämään rangaistuslaukausta, mutta kuusi koppia napannut Kortelainen esti tuon yrityksen.
– Pettynyt olo, kun hävittiin. Tokaan erään saimme muutaman paikan ja niistä olisi pitänyt laittaa sisään. Kolmas erä oli tasaista vääntöä ja näin sitten kävi, sanaili SalBan kapteeni Antti Keskitalo.
Tuure Ailio lammilaisten sankari
Kolmannessa erässä tehtiin maaleja lähes vuorotahtiin ja SalBalta osuivat Tomi Lahti ja Jani Lehtoniemi. Lammilaisten maalisepot oli puolestaan Palvaila ja Ailio. Viimemainittu teki kaksi maalia ja niistä toisen viisi sekuntia ennen päätössummeria tyhjään raumalaisverkkoon.
SalBa oli myös erittäin lähellä tasoitusta, kun 4-5 -tilanteessa SalBan pelatessa ylivoimaa, niin Joni Rokosan laukaus kilahti poikkiputkeen.
– Hyvä kamppailu tänään, kumpikin joukkue pelasi hyvin. Aloitimme ekan erän hyvin ja sitten tokaan vielä rankkari ja ylivoima, mutta sen jälkeen olimme kakkoserässä huonompia. Olemme nuori joukkue tuollaisessa tulostaulu ohjaa meidän pelaamista. Kolmanteen erään teimme hienon tasonnoston ja uskalsimme pelata ja siihen päälle Kaapo Kettusen hieno peli, analysoi Varis.
– Meidän pitää keskittyä tuohon peliin tulemiseen. Siitä on puhuttu, että miten tullaan, mutta tänään me teimme kaikki ne asiat mitä ei pitänyt tehdä. Jostain syystä emme onnistuneet yhtään siinä mitä haimme. Kolmanteen me sitten tulimme ihan hyvin, mutta ei se riittänyt, paalutti puolestaan SalBa-luotsi Petri Seppinen.
Maalit:
5.52 0-1 Justus Kainulainen (Lauri Palvaila)
11.34 1-1 Niko Kaerla (Jani Lehtoniemi)
16.42 1-2 J Kainulainen (Tino Nivala)
18.15 1-3 Tuure Ailio
18.54 1-4 Palvaila
21.35 J Kainulainen epäonnistunut rangaistuslaukaus
24.55 2-4 Erik Härkönen (Rami Prokki)
41.21 3-4 Tomi Lahti (Prokki)
51.25 3-5 Palvaila (Mika Nivala)
53.21 4-5 Lehtoniemi (Janne Hyvönen) yv
58.55 4-6 Ailio (Joonatan Surakka)
59.55 4-7 Ailio (Surakka)
Torjunnat:
Teemu Kortelainen: 4+6+8 = 18
Kaapo Kettunen: 1+10+12 = 23
Jäähyt:
SalBa: 1×2 min
LaSB: 2×2 min + Tuure Ailio 5 min
Illan toinen ottelu:
SPV – TPS 10-6 (0-2, 5-1, 5-3)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 93
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?