Lukko kaatoi Kivikylän Areenan tiistai-illan taistossa KalPan numeroin 4-2 (1-0, 2-0, 1-2). Raumalaista kahden pisteen iltaa viettivät Toni Suuronen (2+0) ja Toni Koivisto (0+2).
Avauserässä nähtiin vain yksi osuma ja siitä vastasi Lukon Toni Suuronen maalinedusohjauksen jälkeen. Tilanne sai alkunsa Toni Koiviston hyvän nousun jälkeen. Koivisto jätti tilanteessa taakseen Roni Seväsellä, joka puolestaan jatkoi kiekon maalille.
Erän alkupuolta hallitsi KalPa, mutta Lukko pääsi kokoajan paremmin ja paremmin vauhtiin. Maalin jälkeen raumalaiset pääsivät koettamaan ylivoimalla, mutta lisäosumia ei nähty vaikka sekä Chris VandeVelde ja Janne Niskala olivat lähellä tehdä sellaisen.
Lukko iski tehokkaasti
Lukko aloitti toisen erän vauhdikkaasti, sillä erä oli vanhentunut vain 29 sekuntia, kun Teemu Ramstedt tuplasi raumalaisten johdon. Tuon jälkeen KalPa pääsi vauhtiin, mutta Kaapo Kähkönen oli ohittamaton.
Kuopiolaiset eivät saaneet kiekkoa verkkoon edes kahden miehen ylivoimalla, jota pääsivät pelaamaan sentään minuutin ja 15 sekuntia. Lukko osui erän lopulla vielä toistamiseen, kun Jere Friberg laukoi Eetu Koivistoisen nappisyötön maalin takaa takakulmaan.
KalPan kiri loppui kesken
Kolmannen erän viidennellä minuutilla KalPa pääsi jälleen yrittämään ylivoimalla, mutta tälläkin kertaa Kähkönen oli ohittamaton mies raumalaismaalilla. Erää oli pelattu tasan yhdeksän minuuttia, kun Suurosen laukaus pienestä kulmasta painui takayläkulmaan.
KalPa tuli erän viimeisen vitosen aikana vielä kahden maalin päähän, kun maalin mieheen nakuttivat sekä Mathew Maione että Tommi Jokinen. Tuon jälkeen kuopiolaiset vetivät maalivahti Denis Godlan pois maalilta ja yrittivät kuudella viittä vastaan, mutta ilman tulosta. Lukkokaan ei saanut enää tyhjään maaliin.
– Meidän pelaamisessa oli paljon hyvää, luotiin paljon paikkoja ja ne oli myös ihan laatupaikkoja. Teimme myös liikaa henkilökohtaisia virheitä ja ne oli myös kalliita, sillä selkeät virheet pohjusti jokaista kaverin maalia. Tuo pari maalia tohon loppuun antaa kuitenkin uskoa jatkoon. Lopputulosta on kuitenkin aina kunnioitettava, vastustaja pelasi rutinoidusti ja oli tehokas. Me puolestamme oli tehottomia, mutta myös Kähkönen pelasi hyvän pelin, paalutti KalPa-käskijä Sami Kapanen.
– Kova peli ja kova vastustaja. KalPa pelaa hyvää liikkuvaa jääkiekkoa ja me olimmekin alussa vähän jaloissa. Ekan erän toinen puolisko olikin sitten jo meiltä hyvää tekemistä. Toisessa erässäkin olimme vähän pulassa, mutta iskimme hienosti maalit paikoistamme. Nämä arkipelit on vähän haasteita, kun yleisöä on vähän. Tänään tosin oli hyvää kannustusta, joten siitä kiitos, sanaili Lukko-luotsi Pekka Virta.
Maalit:
14.22 1-0 Toni Suuronen (Roni Sevänen, Toni Koivisto)
20.29 2-0 Teemu Ramstedt (Koivisto, Chris VandeVelde)
37.22 3-0 Jere Friberg (Valentin Claireaux, Eetu Koivistoinen)
49.00 4-0 Suuronen (Joose Antonen, Peter Tiivola)
56.27 4-1 Mathew Maione (Jerry D’Amigo, Kai Kantola)
57.28 4-2 Tommi Jokinen (Balazs Sebok, Juuso Riikola)
Torjunnat:
Kaapo Kähkönen: 11+9+10 = 30
Denis Godla: 9+7+2 = 18
Jäähyt:
Lukko: 4×2 min
KalPa: 2×2 min
Yleisöä:
3 330
Kierroksen muut ottelut:
HIFK – Sport 2-1 ja
ratkaisja: Patrick Carlsson 60.16
Ilves – HPK 5-6 ja
ratkaisija: Oula Palve 63.46
SaiPa – Pelicans 4-2
Ässät – Kärpät 0-5
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Views: 115
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?