JYPin ykkösketju liikaa Lukolle

JYP voitti kotiavauksessaan Lukon maalein 5-2 (2-0, 3-1, 0-1). Näin JYP saalisti raumalaisista ensimmäisen voitottonsa lähes kolmeen vuoteen, sillä jyväskyläläiset olivat voittaneet edellisen kerran marraskuussa 2019.

Ensimmäinen erä oli ylittänyt puolivälinsä, kun Geoff Platt ohjasi ylivoimalla Juuso Puustisen laukauksen Artjom Zagidulinin selän taakse. Erää oli jäljellä 49 sekuntia, kun Sami Niku tuplasi jyväskyläläisten johdon. Lukon erä alku oli hyvä, mutta Matthew Abtin tyhmä jäähy kostautui. Eetu Laurikainen oli maalivahdeista työllistempi 13 torjunnalla, kun taas Zagidulin ehti kiekon tielle viisi kertaa.

Lukon hyvä erän alku kuivui

Toista ehdittiin pelata pari minuuttia, kun Henri Ikonen pääsi riiston jälkeen nokikkain Laurikaisen kanssa. Laurikainen oli kuitenkin vielä Ikosta etevämpi, mutta jatkotilanteesta Lukkoon Ilveksestä palannut Antti Saarela irtokiekon sisään. Erää oli pelattu 12 minuuttia, kun Aaro Vidgren vei JYPin uudelleen kahden maalin johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin Braden Christofferin ohjaus vei JYPin jo kolmen maalin johtoon. Juuso Puustinen lisäsi JYPin johtoa vielä 34 sekuntia erätaukoa.

Pelailua

Kolmatta erää pelattu kaksi minuuttia, kun Kalle Ervasti syötti kulmasta ja Julius Mattila toi Lukolle vähän lohtua. Syöttöpiste oli 19-vuotiaan Ervastin uran tehopiste Liigassa. Tuon lähemmäs Lukko ei sitten päässyt. Tosin Mattila sai vielä kertaalleen kiekon maaliin, mutta tuo osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

– On se hienoa olla taas kotona pelaamassa. Mun mielestä pelasimme tasapainoisen pelin, vaikka olihan siinä myös heikompia jaksojakin. Tänään oli peliin lähtö parempi kuin keskiviikkona Vaasassa, totesi Sami Niku CMorella.

Maalit:

10.45 1-0 Geoff Platt (Juuso Puustinen, Jerry Turkulainen) yv
19.11 2-0 Sami Niku (Kyle Platzer)
22.08 2-1 Antti Saarela (Henri Ikonen, Linus Nyman)
32.07 3-1 Aaro Vidgren (Braden Christoffer)
35.19 4-1 Braden Christoffer (Tobias Winberg, Mikko Petman)
39.26 5-1 Puustinen (Platt, Turkulainen) yv
41.59 5-2 Julius Mattila (Kalle Ervasti, Matthew Abt)

Torjunnat:

Eetu Laurikainen: 13+6+3 =22
Artjom Zagidulin: 5+8+ – =13
Samuel Jukuri (40.00): – + – +2

Jäähyt:

JYP: 1×2 min
Lukko: 5×2 min

Kierroksen muut ottelut:

Jukurit – HPK 4-5(1-1, 2-2, 1-2)
KooKoo – SaiPa 3-2 vl (0-1, 0-1, 2-0, 0-0, 1-0)
Pelicans – KalPa 3-2 (3-0, 0-0, 0-2)
Sport – Ilves 1-4 (0-0, 0-2, 1-2)
TPS – Ässät 7-2 (3-0, 3-0, 1-2)

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 15

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi